Mäkihyppääjä Tom Hilde ei mahtunut Norjan tämän vuoden olympiajoukkueeseen. Viimeisen paikan sai 19-vuotias Daniel Andre Tande.
Norjassa hypättiin kansalliset mestaruuskisat ja eilisen kisan jälkeen maajoukkueen valmentaja Alexander Stöckl kertoi Hildelle, että kisan kuudenneksi hypännyt Tande saa viidennen paikan olympialaisiin.
– Tämä on ollut vaikea päätös. Tom on suorittanut hyvin monissa arvokisoissa, mutta en ole nähnyt hänessä tarpeeksi kehitystä, Stöckl sanoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle ja totesi, että Tande on suorittanut koko ajan hyvällä tasolla ja ansaitsee mahdollisuuden.
26-vuotias Hilde on ollut arvokisoissa mukana vuodesta 2007 lähtien. Hän on ollut auttamassa Norjaa neljään MM-hopeamitaliin joukkuekisoissa. Edellisissä olympialaisissa hän oli mukana pronssia saavuttaneessa joukkueessa. Hän on ollut maailmancupin henkilökohtaisissa kisoissa 15 kertaa palkintopallilla. Tämän kauden paras sijoitus on kuitenkin 16:s ja käyrä on ollut laskeva.
– Ei ole ikinä kivaa kun unelmat murskataan. Luotan itseeni enemmän kuin Tandeen, mutta ymmärrän täysin miksi hän on mukana. Se tekee tästä melkein pahempaa. Tänään kaikki oli minusta kiinni ja epäonnistuin, Hilde tilitti NRK:lle.
Tanden lisäksi Norjan joukkueeseen kuuluvat Anders Bardal, Anders Jacobsen, Rune Velta ja Anders Fannemel.