Nuorten MM-kisoissa ikävä loukkaantuminen – kisaisännät pimittävät Ilves-vahdin tilannetta

Jääkiekon nuorten MM-kisoja isännöivä Tshekki menetti maanantain ottelussaan Yhdysvaltoja vastaan avainpelaajiinsa kuuluneen Jan Jenikin. Myös maalivahti Lukas Dostal on ollut sivussa joukkueen kokoonpanosta.

Arizona Coyotesin NHL-varaus Jenik törmäsi Tshekin 3-4-jatkoaikatappiossa yhteen USA:n Jake Pivonkan kanssa saaden kovan iskun polveensa. Tuskissaan ollut joukkueen varakapteeni talutettiin pois kaukalosta.

Kolmessa ottelussa tehot 2+1 tehnyt Jenikin MM-kotikisat päättyivät Ceske Televizen mukaan polvivammaan. Tshekki pelaa tiistaina viimeisen lohkovaiheen ottelunsa Kanadaa vastaan, missä panoksena on B-lohkon kakkossija.

Jenikin tilalle kokoonpanoon on nimetty Vojtech Strondala. Tshekki menetti heti turnauksen ensimmäisessä vaihdossaan Boston Bruinsin organisaatioon kuuluvan hyökkääjän Jakub Laukon.

Lisäksi Ilveksen maalivahti Lukas Dostal oli sivussa USA-ottelusta. Dostal on kuitenkin jo harjoitellut joukkueen mukana, mutta Kanadaa vastaan torjuntavastuuta kantaa maanantain tapaan Lukas Parik.

Tshekin valmennusjohto ei halunnut täsmentää, mikä Dostalia on vaivannut.

– Emme halua paljastaa sitä. Katsotaan, miten se etenee ja reagoimme sen mukaan, kommentoi joukkueen apuvalmentaja Ales Kratoska tshekkiläiselle iSportille.

– Dostalin paluu maalille Kanadaa vastaan ei ole kokonaan pois suljettu vaihtoehto, valmentaja jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat