Nuorten jengiväkivalta ei yllättänyt asiantuntijaa – "kauhistelu pois"
Asiantuntija korostaa viranomaisyhteistyön roolia jengiväkivallan kitkemisessä.
Eilen kerrottiin, että poliisi on ottanut kiinni 20 nuorta, joita epäillään rajusta väkivallasta yksittäisiä nuoria kohtaan.
– Tämä on ilmiö ilmiöiden joukossa. Ilmiöitä tulee ja menee. Mielestäni kauhistelu täytyy jättää pois, nyt täytyy miettiä mitä voimme jokainen aikuisena ihmisenä tehdä seuraavaksi, vaikka omassa lähipiirissään, ja tarvittaessa yhdessä viranomaisten kanssa, johtava sosiaalityöntekijä Marko Timonen Helsingin kaupungin poliisisosiaalityön yksiköstä sanoo.
Jengiväkivalta ei tullut hänelle yllätyksenä.
– Esimerkiksi meillä Helsingissä on aika paljon nuoria, jotka eivät voi hyvin. Tällaista nuorten syrjäytymistä ja huonovointisuutta on ollut jo pidempään nähtävissä.
Timonen kertoi MTV:n Huomenta Suomen vierailun jälkeen haastattelussa, että vastuu nuorista lähtee hänen mukaansa nuoren kotoa.
– Kyllä se asia lähtee jo kotoa, myös vanhemmilla on vastuunsa, mikä se yhteiskunta on joka ottaa kaikesta vastuun, olemmeko se me? Kyllähän vanhemmillakin on vastuunsa jälkikasvustaan.
"Vanhemman täytyy olla vanhempi"
MTV:n Huomenta Suomessa Timonen muistutti vanhempia terveestä maalaisjärjestä.
– Ei siinä tarvitse olla mikään superäiti tai superisä. Aloittaa ihan siitä, että ottaa vanhemman vastuun perheessä, eikä anna nuoren olla perheenpää. Vanhemman täytyy olla vanhempi, ei kaveri. Ei se haittaa, että ollaan eri mieltä asioista, se kuuluu vanhemmuuteen.
Syrjäytyminen alkaa usein jo lapsena.
– Syrjäytyminen on hyvin moniuloitteinen ja laaja asia. On vaikea laittaa asiaa kompaktiin pakettiin ja kertoa, että tällainen on syrjäytynyt.
Timosen mukaan väkivallan kitkemiseksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten ja vanhempien välillä.
Hänen mielestään nuorten perusasiat pitää saada kuntoon.
– Kyllä koulutus on kaiken A ja O. Kyllä kielitaito on tässä maassa avain kaikkeen. Kouluttautuminen, kielitaito, eteenpäin pyrkiminen, tällaisia ihan konkreettisia asioita.
Uusimmat
-
05:32
Ukraina syyttää Venäjää terrorismin rahoituksesta, osapuolia kuullaan tuomioistuimessa – MTV seuraa sotaa
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
Lataa lisää