Nuoria Leijonia riivannut ongelma jäämässä historiaan – Suomen ehdotus meni ”heittämällä läpi” IIHF:ssa

Miesten MM-kisoista tutut pelaajamäärät tulevat todennäköisesti käyttöön myös poikien ja nuorten MM-kisoissa, kertoo Suomen Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Urama MTV Urheilulle.

Tähän asti nuorten turnauksissa kokoonpanoon on saanut nimetä vain 20 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia, mikä on ajanut muun muassa Suomen ja Tshekin joukkueet ongelmiin loukkaantumisten takia meneillään olevissa nuorten MM-kisoissa.

Suomi nimesi turnaukseen kahdeksan puolustajaa ja vain 12 hyökkääjää, mikä aiheutti heti ongelman Rasmus Kuparin loukkaannuttua heti kisojen aluksi.

Tshekki on kärsinyt takaiskuista vielä pahemmin, mutta kisaisännät nimesivät alun perin joukkueeseensa vain 18 kenttäpelaajaa. Näin ollen Tshekki pystyy nimeämään uusia pelaajia loukkaantuneiden tilalle.

Tilanne ihmetyttää, sillä miesten MM-kisoissa kenttäpelaajien kiintiö on 22 pelaajaa. Tähän suuntaan ollaan menossa myös nuorissa, kertoo Suomen jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Urama.

– Tämä on niin kova turnaus – samoin kuin 18-vuotiaiden turnaus – että kyllä meidän pitää päästä siihen samaan rosterimäärään, joka on A-maajoukkueessa, Urama kommentoi MTV Urheilulle.

Nurmisen Matti (liiton toimitusjohtaja) kävi tämän viime kansainvälisessä kokouksessa läpi, ja se ehdotus meni heittämällä läpi. Se tulee voimaan, kun (kansainvälisen liiton hallitus) sen jossain vaiheessa hyväksyy. Varmaan tulevalla kaudella, Urama ennustaa.

Lue myös:

    Uusimmat