Suomen jääkiekkomaajoukkueen urakkamiehiin MM-avauksessa Tanska-ottelussa lukeutui puolustaja Petteri Nummelin. Nummelin on tottunut seurajoukkueessaan Luganossa Sveitsissä pelaamaan pitkiä pätkiä ja niin hän sai tehdä myös Leijonissa.
-Ihan hyvältä tuntuu. Pelattiin kuudella puolustajalla ja rytmi oli hyvä, Nummelin totesi.
Nummelin pelasi Antti-Jussi Niemen parina. Kaksi muuta puolustajaparia olivat Kimmo Timonen-Jere Karalahti ja Ossi Väänänen-Lasse Kukkonen. Tilastot paljastivat, että Nummelin oli Tanska-ottelussa suomalaisista kenttäpelaajista eniten jäällä: kaikkiaan 34.58 minuuttia.
- Ai niin paljon. En ehtinyt itse laskea, Nummelin vitsaili.
- Mutta tästä täytyy parantaa, Nummelin viittasi vakavammalla äänenpainolla pelisuoritukseen.
Maanantainen vastustaja Ukraina on tullut Suomelle melko tutuksi tuoreimmissa MM-kisoissa. Tulevan vastustajan nimilista ei silti herättänyt Nummelinissa mitään erityisiä ajatuksia.
- Sitten niitä kavereita muistaa, kun näkee ne jäällä luistelemassa.
- Ihan taitava porukka sekin on. Osaavat käyttää hyvin mailaa. Tosin käyttävät sitä myös välillä hakkaamiseen.
Ennen Leijonia Ukrainan taidot mittasi sunnuntaina iltapelissä Ruotsi. Nummelin epäili, ettei yksikään suomalaispelaaja seuraa ottelua Ukrainaa vastaan katsomosta.
- Siitä ei ole puhuttu vielä. Mutta varmaan katsomme heidän pelaamistaan videolta maanantaina ennen ottelua, Nummelin arveli.
Nummelinin mielestä Tanska-ottelu on jo niin kaukana takana, että sitä on turha enää ruotia.
- En edes muista siitä paljon. Tämä on turnaus, eikä edellisiä pelejä ole syytä muistella. Kaksi pistettä tuli 2-1-voitolla - samat kaksi pistettä olisi tullut vaikka olisimme voittaneet 10-1, Nummelin totesi.
(MTV3-STT)