Norjan naisten maajoukkue kieltäytyi käyttämästä bikineitä – kansainväliseltä liitolta 1500 euron sakot: "Rohkea veto heiltä"

Rantakäsipallolle ei ole säännöllistä kilpailutoimintaa Suomessa, mutta Suomen käsipalloliiton toiminnanjohtaja Päivi Mitrunen tuntee lajin pukeutumissäännöt, jotka nousivat jälleen puheenaiheeksi EM-kilpailuissa Bulgariassa.

Norjan naisten joukkue sai 1 500 euron sakot, kun se rikkoi Kansainvälisen käsipalloliiton (IHF) pukeutumissääntöä. Norjalaiset kieltäytyivät pelaamasta liian paljastavissa asuissa ja käyttivät pronssiottelussa shortseja.

– Tämä pukeutumisasia ei ole uusi juttu, vaan tuli esiin jo ainakin kaksi vuotta sitten. Norja on ajanut asiaa voimakkaasti kansainvälisellä puolella, koska nuo "simmarit" ovat todella pienet, Mitrunen avasi STT:lle.

– Naisten topin ja housun koko on määritelty rantakäsipallon kansainvälisissä säännöissä, joihin Norjan johdolla halutaan muutos. Norja on iso käsipallomaa, ja sillä on voimaa vaikuttaa asioihin.

EHF käsittelee asiaa

Uutistoimisto AFP:n mukaan Euroopan käsipalloliitto EHF on luvannut käsitellä tulevina kuukausina norjalaisten tekemää sääntöehdotusta, jonka mukaan pelaajat saavat pukeutua lajissa vapaammin.

Muutokset vaativat joskus räväköitä ratkaisuja, kuten Norjan pelaajat sakkojen uhalla tekivät

– Rohkea veto heiltä, Mitrunen kiitteli.

Norjan käsipalloliitto (NHF) ilmoitti maksavansa sakkomaksun, jossa jokaiselta pelaajalta veloitettiin 150 euroa.

– Tietenkin maksamme sakot, sillä olemme kaikki samassa veneessä. Tärkeintä on saada varusteet, joissa urheilijat viihtyvät, NHF:n puheenjohtaja Kåre Geir Lio sanoi AFP:lle.

Miehet saavat pukeutua hihattomaan paitaan ja shortseihin. NHF pyysi jo ennen EM-kilpailuja, että naiset saisivat pelata shortseissa. EHF teki jo tuolloin selväksi, että pukeutumissääntöjen rikkomisesta tulee sakkoja.

Matka sääntömuutokseen on pitkä, kun asia pitää saada ensin läpi EHF:ssä ja sitten IHF:ssä.

– EHF on sitoutunut käsittelemään aihetta jäsenliittojensa edun mukaisesti. On kuitenkin sanottava, että sääntömuutos voi toteutua vain Kansainvälisen käsipalloliiton kautta, EHF:n Andrew Barringer sanoi AFP:lle.

Lue myös:

    Uusimmat