Norjalaiset kiinnostuivat MM-hiihtojen aikana kohutusta suomalaiskeksinnöstä – "Heti pari sadan kappaleen tilausta"

Suomalaiskeksintö auttaa hengitysoireissa 11:22
Hengitysmaskin kehittäjä Aulis Kärkkäinen kertoi Huomenta Suomen haastattelussa Lahden MM-hiihtoja edeltäneestä tapauksesta.

Hengitysterapia- ja harjoituslaite WellO2:n kehittäjä Aulis Kärkkäinen kertoi keskiviikkona Huomenta Suomen haastattelussa norjalaisten olleen ennen vuoden 2017 Lahden MM-hiihtoja kiinnostuneita tilaamaan laitetta, jota myös suomalaishiihtäjät ovat hyödyntäneet.

Hiihtäjät käyttävät laitetta hengityksen avaamiseen esimerkiksi ennen harjoituslenkille lähtemistä. Krista Pärmäkoski tiedetään esimerkiksi laitteen aktiviiseksi hyödyntäjäksi harjoittelussa.

Kärkkäinen kertoi Huomenta Suomessa Norjan hiihtomaajoukkueen olleen ennen Lahden MM-kisoja kiinnostunut ostamaan laitetta.

– Kun laite lanseerattiin maailmancupin avauksessa Rukalla, samana päivänä tuli pari sadan kappaleen tilausta Norjasta. Olimme kuitenkin sopineet, että ennen Lahden MM-kisoja emme anna ulkomaille laitteita, joten ilmoitimme, ettemme valitettavasti pysty toimittamaan, Kärkkäinen sanoi Huomenta Suomessa.

Ruotsissa heräsi päättyneiden Seefeldin MM-kisojen aikana kohua laitteen ympärille, sillä sen käytön epäiltiin antavan etua muihin kilpailijoihin.

WellO2 mainostaa laitteensa käytön perustuvan "vastusteiseen hengitysharjoitteluun, jonka avulla voidaan nostaa hengityskapasiteettia merkittävästi". Laitteen tuottaman lämpötilasäädellyn höyryn kerrotaan hoitavan hengityselimistöä ja auttavan pysymään terveenä erityisesti flunssakaudella.



Lue myös:

    Uusimmat