Nokia paransi tulostaan, mutta liikevaihto laski – uuden toimitusjohtajan mukaan ensi vuodesta tulossa taloudellisesti haastava

2:53
Koronavirusepidemia vaikutti rajulla tavalla Helsingin pörssiin viime keväänä

Nokian liikevoitto (ei-IFRS) nousi heinä–syyskuussa 486 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 478 miljoonasta eurosta. Liikevaihto laski noin 5,3 miljardiin euroon viime vuoden 5,7 miljardista eurosta.

Koronaviruksen vaikutus Nokian tulokseen liittyi lähinnä tehtaiden sulkemisiin. Niillä oli noin 200 miljoonan euron vaikutus liikevaihtoon tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Vuoden kolmannen neljänneksen lopussa koronaan liittyviä tehtaiden sulkemisia ei enää tapahtunut.

Nokian elokuussa aloittanut toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoo mediapuhelussa, että ensi vuodesta tulee Nokialle taloudellisesti haastava ja yhtiön on tehtävä muutoksia.

Lundmarkin mukaan yhtiö muun muassa yksinkertaistaa toimintamalliaan. Ensi vuoden alusta yhtiö ottaa käyttöön organisaation, jossa on neljä liiketoimintaryhmää. Ne ovat matkapuhelinverkot, kiinteät verkot, palveluliiketoiminta ja teknologiayksikkö.

Uutista korjattu 29.10. klo 10.05. Aiemmassa uutisessa kerrotut luvut olivat IFRS-lukuja.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja