Nokian kurssi jyrkässä nousussa

Nokian osakekurssin aamulla alkanut nousu jatkui Helsingin pörssissä sulkeutumiseen asti. Iltapäivän tulosjulkistuksen jälkeen kurssi lähti jyrkkään nousuun.

Nokian osakekurssi päätyi pörssin sulkeutuessa 12 prosenttia eilisen päätöskurssia korkeammalle 1,54 euroon.

Kurssi oli iltapäivällä parhaimmillaan yli 18 prosentin nousussa. Osake maksoi samaan aikaan runsaat 1,6 euroa.

– Alustava markkinareaktio oli ylöspäin ja sitä korjattiin hieman takaisinpäin. Markkinoilla pureskellaan päivän aikana raporttia ja katsotaan mihin se päätyy. Uskon, että arvon heilunta tulee jatkumaan suurena, sanoi analyysipalveluyhtiö Inderesin Nokia-analyytikko Mikael Rautanen tulosjulkistuksen jälkeen.

Rautanen pitää Nokian osakekurssin arvoa erikoisena.

– Osaketta on jo lyöty todella paljon, kun ajatellaan, että yhtiön nettokassa on reilut neljä miljardia ja markkina-arvo on samaan aikaan reilut viisi miljardia, niin kyllähän tämä yhtälö on aika erikoinen tällä hetkellä.

Nokian kevätkauden tulos oli markkinoiden odotusten mukainen. Osakohtainen tulos oli 0,08 euroa tappiolla.

(MTV3)

Katso Leea Ollikaisen juttu (Seitsemän uutiset 19.7.2012)

Lue myös:

    Uusimmat