Nokia valloittaa Kuun! Suomalaisyhtiö sai Nasalta miljoonadiilin, ja kohta Kuussakin voi surffata kännykällä netissä

2:13
Esko Aho paljastaa kirjassaan: Nokian myynti ruotsalaiselle Ericssonille oli hiuskarvan varassa vuonna 1991

Nokia aloittaa Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan kanssa yhteistyön, jossa rakentaa Kuuhun toimivan 4g-verkon. Suomalainen yhtiö saa Nasalta noin 12 miljoonan euron rahoituksen projektia varten, XDA-Developers kertoi. Nokia vahvisti asian myöhemmin tiedotteessaan.

Nokian saama rahoitus on yksi yhteensä yli 300 miljoonan euron arvoisista sopimuksista, joiden avulla Nasa pyrkii pääsemään takaisin kuuhun vuoteen 2024 mennessä.

Sopimuksen on saanut Nokian Yhdysvaltojen osasto, mutta sen toteutumiseen tarvitaan koko yhtiön osallistumista. Järjestelmä mahdollistaa Kuussa tapahtuvan kommunikaation toteutumisen kauemmas, nopeammin ja luotettavammin, Nasa kertoi sopiessaan yhteistyöstä.

Kuuhun tulevaa 4g-verkkoa käyttävät astronautit, ajoneuvot ja tulevaisuudessa rakennettavat kuutukikohdat.

– Nasan rahoituksen avulla Nokia tutkii, miten maanpäällisen teknologian voi muuttaa Kuuhun sopivaksi luotettavasti ja hyvälaatuisella lopputuloksella, Nasan edustaja Jim Reuter kertoo.

Nokian kuumobiiliverkko on osa Nasan hanketta, jossa ihmisen on tarkoitus palata Kuuhun vuonna 2024 ja rakentaa sinne pysyvämpi tukikohta. Nokian arvion mukaan sen mobiiliverkko olisi Kuussa kuitenkin toiminnassa jo vuonna 2022.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja