Niinistö tapaa Putinin tänään Moskovassa – näistä kipeistäkin teemoista odotetaan keskusteltavan

Presidentti Sauli Niinistö tapaa venäläisen virkaveljensä Vladimir Putinin Moskovassa tänään. Edellisen kerran presidentit tapasivat elokuussa 2019, kun Putin vieraili Suomessa.

Tänään presidentit käyvät viralliset keskustelut Kremlissä. Maiden kahdenvälisten suhteiden lisäksi keskustelunaiheina ovat alueelliset ja kansainväliset kysymykset.

Ennakkoon on arveltu, että keskusteluissa nousevat todennäköisesti esille sotilasliitto Naton ja Venäjän kireät suhteet sekä Afganistanin tilanne.

Yksi mahdollinen keskustelunaihe saattaa olla myös venäläistaustainen Fennovoiman ydinvoimalahanke. Hanke on ollut viime päivinä otsikoissa muun muassa sen jälkeen, kun STT kertoi, että Suomen puolustusministeriö haluaa Fennovoiman ydinvoimalasta laadittavaksi riskianalyysin. Ministeriö on esittänyt, että analyysilla täydennetään voimalan vaatimaa rakentamislupapäätöstä.

Venäläinen valtionyhtiö Rosatom on tytäryhtiöidensä kautta Fennovoiman osaomistaja ja laitostoimittaja.

Ulkopoliittisella johdolla paljon kansainvälisiä tapaamisia

Niinistön Moskovan-vierailun alla Suomen ulkopoliittisella johdolla on ollut poikkeuksellisen paljon tärkeitä kansainvälisiä tapaamisia.

Sotilasliitto Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin ulkopoliittinen johto tapasi maanantaina Helsingissä. Tämän lisäksi Niinistö tapasi tiistaina Helsingissä Viron presidentin Alar Karisin ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) Norjan Tromssassa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) puolestaan tapasi Berliinin-vierailullaan Saksan väistyvän liittokanslerin Angela Merkelin ja tämän todennäköisen seuraajan, sosiaalidemokraattien liittokansleriehdokkaan Olaf Scholzin.

Pääsihteeri teki selväksi: näin NATO reagoisi, jos Suomeen hyökättäisiin 2:08
Pääsihteeri teki selväksi: näin NATO reagoisi, jos Suomeen hyökättäisiin sotilaallisesti.

Lue myös:

    Uusimmat