Nico Rosberg kertoo: Keke-isä teki yhteisen keskustelun päätteeksi vaikean kasvatuspäätöksen, jolla oli kauaskantoiset seuraukset – "Se oli fiksu liike isältä"

Keke ja Nico Rosberg ovat Graham ja Damon Hillin lisäksi ainoa isä–poika-pari, joista molemmat on kruunattu F1-sarjan maailmanmestariksi. Vuonna 2016 MM-tittelin voittanut Nico Rosberg kiittää menestyksestään Keke-isältä saatua tukea, jota ei kuitenkaan ollut saatavilla ihan aina.

Keke Rosbergin vaikutusta Nico Rosbergin urapolkuun on mahdotonta korostaa liiaksi. Maailmanmestari-isä on kultaakin kalliimpi asia lajissa, jossa on mitä suurimmassa määrin kyse rahasta ja kontakteista – lajitaitojen lisäksi.

– Olin onnekas, kun isäni ohjasi minua. Hän oli kokenut kaiken ja myös voittanut. Se auttoi minua valtavasti, Nico Rosberg sanoo David Coulthardin haastattelussa Formula1.comissa.

Isäsuhteista puhuessaan Coulthard nostaa esiin muun muassa tenniksestä tutut Andre Agassin sekä Venus ja Serena Williamsin, joiden isät piiskasivat jälkikasvuaan kohti menestystä. Agassi jopa inhosi tenniksen pelaamista isänsä takia, mutta menestyi silti kaksinpelin olympiakullan ja kahdeksan grand slam -voiton arvoisesti.

Myös Nico Rosberg koki isänsä odotukset niskassaan.

– Isä tuki minua valtavasti, mutta hänellä oli myös kovat odotukset oman poikansa elämästä. Tilanne oli sama niin kilparadoilla kuin koulussa: hän odotti poikansa yrittävän ja olevan päättäväinen niin, että pärjäisi elämässään. Hän teki sen minulle aina hyvin selväksi.

– Se oli myös ehdollista. Jos ahkeroin ja pärjäsin hyvin, hän osoitti minulle enemmän rakkautta. Se oli mielestäni juuri oikea, täydellinen tapa, joka valmisti minua elämään. Tein kovasti töitä, ja halusin itsekin saavuttaa asioita.

Jossain vaiheessa Keke-isän suunnalta tulleet paineet kasvoivat kuitenkin liian suuriksi. Poika koki paineiden lisääntyvän eritoten siksi, että hän oli isänsä kanssa niin läheinen.

Oli aika nostaa kissa pöydälle.

– Puhuin tästä isälleni, ja hän ymmärsi minua. Hän ymmärsi silloin, että ehkä on syytä ottaa askel taaksepäin ja antaa minun tehdä omat virheeni, muodostaa elämäni ja urani itse. Se oli todella viisasta.

– Kun katson nyt taaksepäin, se auttoi minua tulemaan oman itseni herraksi. Se auttoi minua tulemaan myös maailmanmestariksi. Se oli fiksu liike isältä, mutta sellaisen tekeminen ei ole helppoa. Vanhempana ei ole helppoa päästää irti lapsestaan ja antaa tämän tehdä itse omia virheitään – varsinkaan jos tietää, mitä tulee tapahtumaan, kun on itse alan asiantuntija. Se on todella vaikeaa, mutta olen kiitollinen isälleni hyvästä työstä.

Lue myös:

    Uusimmat