NHL-sensaatio Kevin Lankinen sai MM-kullasta itseluottamusbuustin – ehdokas jopa vuoden tulokkaaksi: "Kauden alla oli vahva tunne"

Läpimurtokauttaan pelaava Kevin Lankinen osasi odottaa hyvää kautta - puheet mahdollisesta Vuoden tulokas -palkinnosta eivät hetkauta 1:03
Läpimurtokauttaan pelaava Kevin Lankinen osasi odottaa hyvää kautta - puheet mahdollisesta Vuoden Tulokas -palkinnosta eivät hetkauta.

Kevin Lankinen, 25, tuli suomalaisten tietoisuuteen vuoden 2019 MM-kullan takuumiehenä, mutta tällä kaudella hän on ollut iso nimi NHL-kehissäkin. MTV Urheilu kysyi Lankiselta menestyksen taustoista. 

Kun maalivahti tavoittelee NHL-tasolla läpimurtoa, monen asian pitää loksahtaa kohdalleen. 

Ympäristön pitää olla otollinen ja pelin jiirissä. Pään ja kropan pitää olla kunnossa. Pitää kai olla vähän tuuriakin. 

Kevin Lankisen unelma on toteutunut. Hän ei kauden ennakkoarvioissa noussut maalivahtirankingeissa kovinkaan korkealle, mutta niin vain hän on napannut Chicago Blackhawksin ykkösmaalivahdin paikan. 

Ja etenee lähes voitosta voittoon. 

– Kauden alla oli vahva tunne, että oma aika koittaa. Tauon aikana tapahtui hyviä asioita, kun sain hiottua peliä uudelle levelille je tehtyä paljon fysiikkaa, Lankinen sanoi MTV Urheilun Zoom-haastattelussa. 

"Puheet eivät hetkauta"

Lankiselle ikään kuin raivattiin näytönpaikka. Kun kokeneet Robin Lehner ja Cory Crawford siirtyivät "pois tieltä", hän sai tilaisuuden. 

Eikä Lankinen arastellut, sillä otteet olivat huippuvarmoja. 

Lankinen on noussut jopa varteenotettavaksi ehdokkaaksi vuoden tulokkaan eli Calder Trophyn voittajaksi. 

– Sellaiset puheet eivät hetkauta. Keskittyminen on päivittäisessä tekemisessä, tulokset sitten tulevat jos tulevat, Lankinen sanoi pieni hymynkare suupielessään. 

Yleisön puuttuminen harmittaa

Blackhawsin nuorelle joukkueelle ei juurikaan annettu mahdollisuuksia, mutta niin vain ryhmä on pudotuspelivauhdissa. Lankinen on siihen yksi isoimmista syistä. 

– Valmennusjohto on tehnyt hyvää työtä. Jokainen teitää miten pelata, ja nuoret ovat täyttäneet hyvin saappaita. Ilmapiiri on sellainen, että täällä on helppo onnistua. 

Ihan täydellinen ei Lankisenkaan kokemus ole ollut, koska United Centeriin ei ole saanut ottaa koronarajoitusten takia yleisöä. 

– Olisi se kiva päästä pelaamaan yleisön edessä. United Center on kuitenkin aika legendaarinen paikka, ja fanikulttuuri on täällä upea. 

MM-kullasta itseluottamusta

Lankista voidaan kutsua pelaajaksi, joka on puhennut kukkaan myöhäisemmällä iällä. Kaksi vuotta farmisarjoissa valmistivat häntä omalla tavallaan, mutta vuoden 2019 MM-kisat oli kehityksen kannalta vähintään yhtä tärkeä. 

Lankinen oli Suomen MM-kullan yksi takuumiehistä. 

– Oli se valtava itseluottamusbuusti, kun näin, että pystyn voittamaan maailman parhaita vastaan. Pelasin kovassa paikassa urani parasta lätkää. Se opetti hyvin painetilanteessa pelaamista. 

Hauska pelata Korpisaloa vastaan

Yksi kauden hienoista kokemuksista on ollut se, kun Lankinen on päässyt pelaamaan samassa divisioonassa Columbus Blue Jacketsin Joonas Korpisaloa vastaan.

Kaksikko valmistautuikin kauteen osittain yhdessä. 

 – Korppari on yksi parhaista kavereistani. Ne ovat olleet hauskoja pelejä. Kauden jälkeen niistä päästään varmaan heittämään läppää, kun tavataan taas. 

Katso Lankisen koko haastattelu oheiselta videolta. 


Lue myös:

    Uusimmat