NHL:n suomalaishyökkääjälle erikoinen moka rangaistuslaukauksessa

Katso videolta Erik Haulan erikoinen tilanne rangaistuslauksessa sekä molemmat maalit.

Yhdysvalloissa jääkiekon NHL:ssä Boston Bruinsin Erik Haula laukoi kaksi maalia, kun joukkue vieraili Montreal Canadiensin kotikaukalossa. Bostonille irtosi ottelussa voitto maalein 5–3.

Haula pääsi heiluttamaan Montrealin verkkoa ensimmäisen kerran aloituserän lopulla rangaistuslaukauksesta. Samalla suomalainen vei Bostonin 2–0-johtoon. Suorituksessa nähtiin hämmentävä tilanne, kun Haulalta jäi ensin kiekko matkasta.

Toisen erän alussa Montreal sai kavennettua tilannetta, mutta pian Haula onnistui maalinteossa uudelleen. Erän päätteeksi Bruins oli jo 4–1-johdossa.

Päätöserässä Montreal onnistui tekemään kaksi maalia, mutta se ei riittänyt joukkueelle. Boston teki tyhjään häkkiin vielä viimeisen maalinsa juuri ennen pelin päättymistä.

Tampa Bay rökitti Floridan

Aleksander Barkovin kipparoima Florida Panthers kaatui viime kaudella mestaruutta juhlineen Tampa Bay Lightningin käsittelyssä. Tampa Bay vei ottelusta vierasvoiton maalein 8–4.

Lightning avasi maalisaldonsa, kun peliaikaa oli kulunut alle kolme minuuttia. Panthers tuli tasoihin neljännen minuutin jälkeen. Tasoitusmaalia oli mukana syöttämässä Anton Lundell.

Maalikarkelot alkoivat aloituserässä, joka lopulta päättyi Tampa Bayn 3–2-johtoon. Lightning vahvisti asemiaan entisestään tekemällä kaksi maalia toisessa erässä, kun Panthers sai vyölleen vain yhden maalin.

Päätöserässä tampalaiset mätkivät vielä kolme maalia lisää Panthersin yhtä vastaan.

Katso pääkuvan videolta Erik Haulan erikoinen tilanne.

Lue myös:

    Uusimmat