New Jersey Devils on perustanut NHL:ään pikkudynastian. Seuran historian kolmas Stanley Cup ratkesi seitsemännessä NHL-finaalissa maanantaiyönä, kun Devils kukisti Anaheim Mighty Ducksin neljännen kerran kotonaan, kolmannen kerran numeroin 3-0.
Devils hiipi mestariksi läntisen konferenssin jättiläisten varjosta. Keskinkertaisena pidetyn New Jerseyn pelikuri, yhtenäinen kulttuuri ja puolustuspeli arvostettiin kyllä korkealle pudotuspelien alkaessa, mutta idän konferenssivoittoa pitemmälle Paholaisilla ei pitänyt olla asiaa. Mutta kun Devils oli raivannut tiensä finaaliin, se huomasikin olevansa ennakkoasetelmissa suosikki, jättiläinen, power house. Yllätyksellisten pudotuspelien kruunuksi vastaan asettui Anaheim Mighty Ducks, jonka kanssa Devils oli käynyt kesällä kauppaa pitkälti sen takia, että seurojen kohtaamista pudotuspeleissä ei pidetty mahdollisena.
Anaheim venyi finaaleissa aina seitsemään peliin, kun joukkueet pitivät kotikenttänsä kevään trendin mukaisesti koskemattomina. Niinpä ennen ratkaisevaa ottelua monella olikin mielessä kevät 2001, jolloin konemaisen varmana pidetty New Jersey hyytyi 3-2-johdostaan Coloradoa vastaan häviämään mestaruuden. Eikö New Jersey sittenkään pystyisi käsittelemään suosikin paineita: keväällä 2001 se oli hallitsevana mestarina ennakkosuosikki, tänä keväänä välierissä se joutui seitsemänteen peliin Ottawaa vastaan menetettyään 3-1-johdon. Oliko penkin takana murjottava valmentaja Pat Burns peräti huono enne: palkittu, kehuttu ja vihattu Burns ei pitkällä urallaan ollut pystynyt viemään joukkuettaan voittoon, vaikka mahdollisuuksia oli ollut useita.
Devils pystyi kuitenkin estämään Anaheimin Disney-sadun huipennuksen. Vastustaja pidettiin nollilla, aivan kuten Devilseiltä odotetaankin. Runkosarjan aikana toimitusjohtaja Lou Lamoriello ja valmentaja Pat Burns saivat kuulla liian monta kertaa, että maalinteko ei suju. Herrat eivät olleet huolestuneita, vaikka kokoonpanoja katsomalla on helppo havaita, että New Jerseyllä on neljä kolmoskenttää.
Devils ja etenkin Lamoriello ovat laskeneet, että huippuunsa venytetty keskinkertaisuus voittaa pitkiä pudotuspelisarjoja. Niinpä Devils ei ole etenkään hyökkäyksessään katsonut pitkään tähtiä: Alex Mogilny sai lähteä sopimuksen loputtua, Jason Arnott myytiin keväällä 2002 Dallasiin, kun mies alkoi taantua, mutta arvoa vielä oli. Kesällä myytiin Petr Sykora Anaheimiin. Kahdella viimeksi mainitulla kaupalla Devils hankki Joey Nieuwendykin, Jamie Langenbrunnerin, Jeff Friesenin ja Oleg Tverdovskyn, joista etenkin keskimmäiset olivat iso osa tämänkertaista Stanley Cupia.
Ensimmäisistä, vuoden 1995 Stanley Cup -hyökkääjistä jäljellä on vain Sergei Brylin. Sen sijaan puolustajiaan Devils ei vaihda: neljä nykymiehistä oli mukana jo 1995, kolme heistä 39-vuotiaita. Ja vaikka maalivahti Martin Brodeur on vielä nuorehko mies, on hän ollut mukana syksystä 1993 asti, jolloin Devils aloitti marssinsa NHL-huipulle. Sillä kaudella käytiin konferenssifinaaleissa, 1995, 2000 ja 2003 on menty loppuun asti.
New Jersey Devils pitää majaansa East Rutherford -nimisessä kaupungintapaisessa. Pitkään toimitusjohtaja Lou Lamoriello sai venyttää joka penniä, että syrjäinen osavaltio sai pitää kilpailukykyisen joukkueen. Organisaatiomuutosten takia rahasta ei nykyään ole pulaa, mutta pulavuosina omaksuttu tehokas tyyli on edelleen Devils-pomon johtoajatus. Organisaatio sietää vain yhtä tähteä: se on Joukkue. Joukkuetta palvelevat kaikki muut osat. Farmijoukkue Albany hävitköön: joukkueessa koulutetaan pelaajia Devilsien varaosiksi. Kykyjenetsintä on huippuluokkaa, ainoa sarka jossa Devils ottaa riskejä, sillä se tietää, että vaikeinkin tapaus osataan jalostaa Albanyssa Devils-pelaajaksi. Kykyjenetsinnästä vastaa NHL:n paras mies alallaan, David Conte. Nuoren pelaajan paras suositus maailmalla onkin se, että hän on New Jerseyn varaama.
Kymmenen vuotta Devils on ollut huipulla. Kymmenen vuotta siitä on puhuttu jääkiekon syöpänä. Trapin kantaisän maine on tatuoitu tiukasti paholaisten nahkaan, vaikka 1980-luvun pelaajat ovat todistelleet, että trapia pelattiin jo silloin. New Jersey on kuitenkin niin syrjäinen, outo ja tylsä paikka, että Devils-organisaatio on rauhassa saanut levittää "myrkkyään." NHL-joukkueista moni yrittää ajaa joukkuetta tähtien edelle, mutta vain New Jersey on siihen täysiverisesti pystynyt ennen tätä kevättä. Sillä nyt Devils sai haastajia: Anaheim Mighty Ducks ja Minnesota Wild, jopa Ottawa Senators ovat paljon velkaa Devils-joukkueelle. Kevään neljän menestyjän on pelätty vievän mielenkiinnon NHL:stä lopullisesti.
Aivan turhaa ei pelko ole. Toisaalta finaalit olivat heikon alun jälkeen hyvää kiekkoviihdettä. Varsinkin kolmas, neljäs ja kuudes peli olivat mannaa jääkiekkofaneille. MM-jäällä tai SM-liigassa intensiteetti ei pääse koskaan edes lähelle Stanley Cup -finaalien ilotulitusta.
Finaaleissa Anaheimkin oppi, että voittaakseen on jossain vaiheessa hyökättävä. Devils pelasi välillä jopa aggressiivista karvauspeliä: joukkuetta kuvaa trap-sanan sijasta vanha ruotsalainen termi tålamod, kärsivällisyys. Anaheimin oli alettava pelata siinä vaiheessa, kun tålamod oli kahdessa ensimmäisessä pelissä tuonut 0-3-tappiot ja mannertenväliset haukut haukotuskiekosta. Sen jälkeen Anaheim alkoi pelata taitavaa, kiekkoa ja miehiä liikuttavaa kiekkoa ja oli nousta sillasta voittoon. Kuudennessa pelissä oli jo legendan tuntua, mutta tulokasvalmentaja Mike Babcockin suojatit eivät pystyneet haastamaan kunnolla New Jerseytä.
Pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi valittiin Anaheimin maalivahti Jean-Sebastien Giguere. Finaaleissa Giguere ei ollut parhaimmillaan, varsinkin viides ja viimeinen peli olivat kovin heikkoja esityksiä. Silti kahdella tapaa voitto oli hyvin looginen. Ilman Giguerea Anaheim ei olisi finaaleihin yltänyt. Toiseksi, New Jerseyn duunarimaineelle sopi hyvin, että yksilöä ei nostettu esiin. Vaikka Jeff Friesenin tai Jamie Langenbrunnerin palkitseminen olisi puoltanut paikkansa, molemmat pelaajat tiesivät kyllä itsekin, että ovat korvattavissa. Paljon kertoo sekin, että seitsemännessä finaalissa tehot 1+2 iskenyt Mike Rupp ei runkosarjassa kuulunut vakiokokoonpanoon eikä esiintynyt pudotuspeleissäkään ennen finaaleita. Kannukset on hankittu Albanyssa, totta kai. Siellä Ari Ahosestakin kasvatetaan Martin Brodeurin seuraajaa.
Niin jäi siis Adam Oates ilman Stanley Cupia, samoin Steve Thomas. Kahdelle veteraanille voiton olisi moni suonut. Myös Paul Kariyalla alkaa olla kiire. Nyt tullut menestys takasi lähinnä sen, että Kariya jää pitkäksi aikaa Anaheimiin jatkamaan jahtiaan. Jos Anaheim olisi pettänyt odotukset, olisi Kariya saattanut olla myynnissä, ja ehkä ensi kaudessa jossakin ennakkosuosikissa. Ensi kauteen Anaheim lähtee ennakkosuosikkina, mikä ei ole välttämättä hyvä asia.
New Jersey menettänee kesällä taas muutaman pelaajan, mutta ei identiteettiään. Tommy Albelinin ja Ken Daneykon kaltaiset veteraanit lopettanevat, kapteeni Scott Stevens jaksanee kasvattaa David Halesta uuden runkopuolustajan. Devils on ensi kaudellakin suosikki muiden joukossa. Ehkä uudistusta haetaan myymällä Scott Gomez. Gomez ja Patrik Elias jäivät finaaleissa marginaaliseen rooliin kaikesta taidosta huolimatta. Moni uskoo kaksikkoon, ja Lamoriello kuuntelee tarjouksia. Monena keväänä Devils on havitellut Teemu Selännettä riveihinsä. Juttujen mukaan siirto on jäänyt kiinni vain Teemusta. Selänteellä taisikin olla tänä keväänä kaksinkertainen murhe finaaleja seuratessa. Kummassa finalistissa Teemu pelaa ensi kaudella? Vai jossain muualla...
Teksti: Hannu Purola
(MTV3)