Nesteen tulos jäi loppuvuonna selvästi vuoden takaisesta – uusiutuvat tuotteet toivat lähes koko voiton

Perinteiset öljytuotteet kärsivät historiallisen heikoista markkinoista.

Nesteen vertailukelpoinen liikevoitto supistui loka-joulukuussa 380 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 781 miljoonasta eurosta. Uusiutuvien tuotteiden osuus vertailukelpoisesta liikevoitosta oli 338 miljoonaa euroa.

Liikevoiton supistumista selittää osin se, että Neste sai toissa vuonna 372 miljoonan euron takautuvan verohelpotuksen, joka nosti vuoden 2019 vertailukohdan liikevoittoa huomattavasti.

Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto putosi 1,4 miljardiin euroon 2,0 miljardista eurosta.

–  Covid-19-pandemian aiheuttamista haasteista ja häiriöistä huolimatta vuosi 2020 oli Nesteelle monin tavoin onnistunut, kertoo toimitusjohtaja Peter Vanacker tiedotteessa.

Hänen mukaansa uusiutuvat tuotteet osoittivat viime vuonna erinomaisen kestävyytensä kasvattamalla myyntimääriä ja yltämällä vahvaan myyntimarginaaliin.

Sen sijaan perinteisille öljytuotteille kävi heikosti. Öljytuotteiden koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto romahti 50 miljoonaan euroon 386 miljoonasta eurosta.

–  Öljytuotteet-liiketoiminta kärsi historiallisen heikosta jalostusmarkkinasta, kun covid-19-pandemia sai kysynnän romahtamaan ja aiheutti ylitarjontaa, Vanacker arvioi tiedotteessa.

Koronavuosi leikkasi liikevaihtoa

Nesteen neljännen neljänneksen liikevaihto putosi 3,0 miljardiin euroon vuoden takaisesta 4,1 miljardista eurosta. Yhtiön mukaan liikevaihdon lasku johtui raakaöljyn hinnan ja öljytuotteiden myyntimäärien laskusta.

Koko vuonna Nesteen liikevaihto supistui viime vuonna 11,8 miljardiin euroon toissa vuoden 15,8 miljardista eurosta.

Lue myös:

    Uusimmat