Neste Talouselämälle: Biojalostamon sijaintipaikkaa ei ole vielä päätetty

Tuleeko Nesteen uusi miljardiluokan biojalostamo Porvooseen? Sijaintipaikasta päätös maalis-huhtikuussa 0:52
Tuleeko Nesteen uusi miljardiluokan biojalostamo Porvooseen? Viiden jälkeen käsitteli asiaa helmikuun alussa

Öljyjalostamo Neste kiistää Talouselämä-lehdelle, että sen uuden biojalostamon rakentamispaikaksi olisi päätetty Hollannin Rotterdam.

Kauppalehti uutisoi tänä aamuna, että Neste aikoisi rakentaa uuden biojalostamonsa todennäköisesti Rotterdamiin Porvoon sijasta. Kauppalehti vetosi jutussaan nimettömiin lähteisiinsä.

– Emme ole tehneet vielä päätöstä tulevan laitoksen sijaintipaikasta. Kunhan se on tehty, tiedotamme kyllä asiasta itse, Nesteen viestintäjohtaja Susanna Sieppi kertoo Talouselämä-lehdellä.

Jalostamon sijaintipaikasta on odotettu tietoa tämän vuoden alkupuoliskolla. Investoinnin on kerrottu olevan 1,5 miljardin euron luokkaa.

Kauppalehti kertoi aamulla, että jalostamohanke olisi Rotterdamiin perustettuna jopa 500 miljoonaa euroa edullisempi. Myös raaka-aineiden saatavuus ja logistiikka ovat Rotterdamin etuja Porvooseen verrattuna.

Investointi ollut esillä

Nesteen jalostamoinvestointi nousi esiin muun muassa pääministerin haastattelutunnilla toissa viikolla. Pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoitti hallituksen käyttävän kaikkia välineitä, jotta valtion merkittävästi omistaman Nesteen investointi saataisiin Porvooseen.

–  Me etsimme kaikki keinot ja käännämme kaikki kivet ja kannot, että voisimme tätä investointia edistää kaikin mahdollisin tavoin, Marin sanoi.

Jalostamotoimintaa Nesteellä on ennestään Singaporessa, Rotterdamissa ja Porvoon Kilpilahdessa. Yhtiö on sulkemassa Naantalin jalostamonsa.

Eilen Neste ilmoitti saaneensa kilpailuviranomaisen hyväksynnän jalostamohankinnalle Rotterdamissa. Yhtiö hankki biojalostamonsa vierestä Bunge Loders Croklaan -yhtiön laitoksen noin 260 miljoonalla eurolla.

Lue myös:

    Uusimmat