Aluevaalit

Näin äänet jakautuvat - tästä pääset aluevaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Neljä puoluejohtajaa kertoi ratkaisunsa hoitajapulaan, mutta palkkoihin he eivät sotkeentuisi – kolmikon ehdotus ei kelvannut Riikka Purralle: "Pelkkä laastari"

Keskuskauppakamari järjesti keskiviikkona neljälle puolueen puheenjohtajalle tentin aluevaaleista, joissa on kyse sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista. Varsinainen vaalipäivä on 23. tammikuuta.

Tentissä käytiin sittenkin vain osittain läpi aluevaalien teemoja, mutta esimerkiksi hoitajapula ja hoitajien palkat pääsivät esille.

Kaikki tenttiin kutsutut puoluejohtajat varoivat ottamasta suoraa kantaa ensi vuoden alkupuolella käynnistyviin hoitohenkilöstön palkkaneuvotteluihin.

– Poliitikkojen ei pidä palkkaneuvotteluihin sotkeentua. Hoitajista on kyllä valtava pula. Voimme tehdä muita politiikkatoimia heidän tilanteensa parantamiseksi. Tarvitsemme 200 000 hoitajaa 2030-luvulle mentäessä, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi.

Vihreiden Iiris Suomela muotoili ainoana varovasti, että rahoitusta on mahdollisesti järjestettävä sitten, jos ja kun mahdollisista palkankorotuksista on päästy sopuun kuntatyönantajien ja palkansaajajärjestöjen välillä.

– On panostettava hoitoalan ongelmaan ratkaisuun. Meidän on hoidettava sitten ratkaisu sellaiselle mallille, jolla on mahdollista puuttua palkkoihin. Hoitajapulaa ei lisäksi ratkaista nopeasti ilman työperäistä maahanmuuttoa. Ikäluokkien koko on Suomessa sellainen, Suomela pohti.

Mukana tentissä olivat keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, kokoomuksen puheenjohtaja Orpo, Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ja vihreiden puheenjohtaja Suomela.

Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin ei päässyt tenttiin. Marin osallistuu EU:n huippukokoukseen, jossa ainoastaan pääministeri voi edustaa Suomea.

Keskuskauppakamari ei pyytänyt Sdp:n varapuheenjohtajia tuuraamaan Marinia eikä myöskään muiden puolueiden puheenjohtajia paikalle.

Tentin juonsi Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Timo Haapala.

Työperäinen maahanmuutto ratkaisu?

Myös Annika Saarikko ja Petteri Orpo puhuivat työperäisen maahanmuuton puolesta.

– Tarvitaan osaajia ulkomailta. Kielivaatimusten luomisessa on onnistuttava, Saarikko totesi.

Saarikko harmitteli kuulemiaan hoiva-alan kertomuksia, joissa työntekijät eivät koe omaavansa alalla etenemismahdollisuuksia ja hyvästä työstö palkitaan lähinnä kysymällä tuplavuoroon.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Purra oli samaa mieltä hoitoalan ongelmista, mutta hänen mielestään työperäinen maahanmuutto ei olisi korjaava ratkaisu.

– Hälyttävän suuri osa hoitajista haaveilee alalta poistumisesta. Samaan aikaan meillä on jo kymmeniä tuhansia alalta poistuneita. Heitä pitäisi houkutella takaisin. Lisäksi parempien palkkojen ja työolojen perässä ulkomaille lähteneitä hoitajia pitäisi houkutella takaisin ulkomailta, Purra puhui.

– Ukrainalainen ja filippiiniläinen hoitaja kohtaisivat samat ongelmat Suomessa kuin suomalaiset hoitajat nyt. Nämä ongelmat vaativat ratkaisua. Työperäinen maahanmuutto olisi ongelmiin pelkkä laastari, hän jatkoi.

Kokoomuksen Orpo moitti hallituksen tekemää hoitajamitoitusta, joka edellyttää vaiheittain hoitajien lisäämistä monissa vanhuksia hoitavissa yksiköissä.

Orpon huolena on se, että hoitajia siirretään kotihoidosta muualla tai ikäihmisiä pidetään liian pitkään kotihoidossa

– Hoitajamitoitus meni pieleen. Kotihoidon kriisi syvenee, ja hoitopaikkoja menee kiinni mitoituksen takia, kun hoitajia ei ole tarpeeksi, Orpo puhui.

Keskustan Saarikko muistutti, että alan koulutuspaikkoja on lisätty.

– Olemme lisänneet lähihoitajien aloituspaikkoja, hän kertoi.

Tentin muut aiheet keskittyivät puolueiden näkemyksiin koronatilanteesta, valtion velkaantumisesta, työllisyysasteesta ja bensan hinnasta. Yllätyksiä ei kuultu.

Lue myös:

    Uusimmat