Näyttelijä Alina Tomnikov Putouksen tekemisestä: ”Se on yllättänyt, että...”

Ensimmäistä kertaa Putouksessa tällä kaudella näyttelevälle Alina Tomnikoville alkuvuosi Putouksessa on ollut hyvin ainutlaatuinen kokemus.

Alina Tomnikov kertoo MTV.fin haastattelussa, että moni asia on yllättänyt hänet Putouksen tekemisessä. Kaikkein eniten ymmällään näyttelijä on ollut tunteiden vuoristoradasta, jonka joka lauantai klo 19.30 MTV3-kanavalla nähtävä show saa viikon aikana aikaan.

– Minut yllätti se, kuinka tunteisiin tämä välillä menee, Alina kertoo.

– Se on yllättänyt, että miten paljon tunteita tässä valmistautumisjaksossa aina on, hän jatkaa.

Alina kuvaa jokaviikkoista valmistumista lauantain lähetykseen trapetsinuoralla kävelemiseen. Jokainen epäröivä ajatus tuntuu raskaalta, sillä joka lauantai hänellä on oltava selvät sävelet sen suhteen, mitä hänen tehtäviinsä kuuluu.

– Nämä fiilikset tapahtuvat aina valmistumisviikon aikana. Sitten kun itse live on, niin se on yllättänyt, että se vain menee kuin juna eteenpäin ja sitten se on ohi, hän kertoo.

Alina ei ole epäröinyt pyytää apua tuotantoryhmältä, jos hän kaipaa mielipidettä ideoihinsa. Putouksen tekemien on opettanut näyttelijälle, että on tärkeää avata suunsa, jos tuntee olevansa jonkin asian kanssa solmussa.

– Olen todennut, että se on tärkeää, että uskaltaa sanoa, jos tarvitsee auttavan käden, hän toteaa.

Katso alta videolta Alinan taidonnäyte Kikka Vaarana!


Putous MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30!

Lue myös:

    Uusimmat