Näyttävätkö huonekasvisi nuutuneilta? Äidin nerokas niksi saa kukat jälleen kukoistamaan

Australialainen äiti jakoi Facebookissa halvan niksin, jolla nuupahtaneet huonekasvit heräävät uuteen kukoistukseen, uutisoi Daily Mail.

Jos lisääntynyt auringonvalo ei ole saanut nuupahtaneita kasvejasi piristymään, kannattaa kokeilla australialaisen äidin helppoa niksiä.

Nainen kertoo, että aina kasvien liottaminen ei riitä elinvoiman palauttamiseen. Tällöin kasvin kylpyveteen kannattaa lisätä magnesiumsulfaattia, niin sanottua Epsom-suolaa tai karvassuolaa, jota käytetään esimerkiksi ihonhoidossa.

Ammattilaisten elvytyskikka

Magnesiumsulfaattia kun käytetään myös maanviljelyssä ja puutarhanhoidossa kasvien kasvulle välttämättömänä magnesiumin lähteenä. Kasveissa magnesium vaikuttaa muun muassa lehtivihreän ja valkuaisaineiden muodostumiseen sekä entsyymien aktivoitumiseen. Epsom Salt Council kertoo, että lisäksi aine auttaa kasvia kasvamaan runsaslehtisenä ja tekemään enemmän kukkia sekä pitämään tuholaiset loitolla.

– Viitisen senttiä kylpyvettä Epsom-suolan kanssa ja lehtien suihkuttaminen pölyn ja lian poistamiseksi pitää kasvin iloisena, australialaisäiti kirjoitti Daily Mailin mukaan.

Nainen oli saanut idean, kun hänelle selvisi, miksi Epsom-suolaa myydään niin monessa kaupassa. Hän oli käyttänyt suolaa ihonhoitoon, mutta tuote oli usein loppu, kun puutarhurit olivat ostaneet varastot tyhjiksi.

– Siitä sain idean, nainen sanoo.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Mikäli tietää, ettei itse ole varsinainen viherpeukalo, kannattaa muistaa nämä sitkeät viherkasvit. Huonekasvien hankkimiseen kun on monta hyvää syytä.

Lue myös:

    Uusimmat