Nasa julkaisi ensimmäisen avaruudesta kuvatun 8k-videon: Niin tarkka resoluutio, että aidon laadun toistaminen on pelkkä kaukainen haave

1:17

Nasan uusi video on resoluutioltaan niin tarkka, ettei sitä voi toistaa aidolla laadullaan juuri missään ruudussa.

Videolle tallentui avaruuasemalla työskenteleviä astronautteja sekä upeita maisemia planeetastamme.

Huipputeknologiastaan tunnettu Nasa on juuri ottanut suuren edistysaskeleen videon saralla, uutisoi CNN. Nasa julkaisi nimittäin kuun alussa historian ensimmäisen avaruudesta kuvatun 8k-resoluutioisen videon.

Videolla on nähtävissä häikäiseviä maisemia planeetastamme sekä astronautteja työssään.

Se on kuvattu kansainväliseltä avaruusasemalta ISS:ltä ja toteutettu yhteistyössä Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kanssa.

Resoluutio 16 kertaa suurempi kuin Full HD -videossa

8k ultra hd -videomateriaalin resoluutio on huimat 7680x4320 pikseliä. Resoluutio on siis 16 kertaa suurempi kuin tavallisessa Full HD -videossa.

Ironista kuitenkin on, että näin tarkkaa videokuvaa toistavat televisiot ja näytöt ovat yhä erittäin harvinaisia.

Sony ja LG ovat esitelleet omat prototyyppinsä 8k-videon toistoon kykenevistä televisioista.

Ei ole selvää, päätyvätkö nämä mallit ikinä kuluttajamarkkinoille asti, uutisoi Gizmodo-sivusto.

Katso alta video: Ainutlaatuisen tarkka ohilento Pluton pinnasta.

1:03

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja