Napuen taistelu kiinnostaa kummasti yhä - tästä on kyse

Napuen taistelu nousi yllättäen Googlen haetuimpien asioiden joukkoon viime kuussa. Se on 300 vuoden takainen taistelu, josta alkoi Venäjän valloitusaika ja isoviha Suomessa.

Verinen Napuen taistelu käytiin 19.2.1714 Isossakyrössä Etelä-Pohjanmaalla. Napuen taistelun 300-vuotismuistopäivää vietettiin viime kuussa näyttävästi tapahtumapaikkakunnalla, mikä selittää Google-hakujen määrän.

Napuen taistelu oli suuren Pohjan sodan viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu.  Suuri Pohjan sota oli suurvaltasota, jossa oli kyseessä Itämeren alueen herruus.

Tapahtumien kulkua hieman lyhennellen ja oikoen Napuen taistelussa oli kyse siitä, että tsaari Pietari Suuri halusi tuhota suurvalta-Ruotsin ja suunnitteli hyökkäämistä Tukholmaan. Ensin piti kuitenkin kukistaa Pohjanmaalle vetäytyneet ruotsalaiset niin sanotut karoliinijoukot, etteivät ne estäisi hyökkäystä Tukholmaan. Pohjalaiset talonpojat taistelivat ruotsalaisjoukkojen rinnalla.

Venäläisten ylivoima oli musertava ja Napuen taistelusta tuli verinen. Tuhansia miehiä kuoli, joidenkin arvioiden mukaan jopa 70 prosenttia alueen miehistä menehtyi tässä yhdessä taistelussa. Loput tapettiin sen jälkeen.

Venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa, jottei Ruotsin armeijalle jäisi huoltopaikkoja vastahyökkäystä ajatellen. Venäläiset ryöstivät ja raiskasivat pohjalaiskyliä. Lapsia vietiin orjiksi Venäjälle. Taistelun tuho näkyi alueen väkiluvussa vuosikymmeniä. 

Tästä alkoi isonvihan aika. Tästä sanotaan juontaneen myös pohjalaisten "ryssävihan" vielä 1900-luvulla. Etelä-Pohjanmaaltahan alkoi venäläisten varuskuntien tyhjentäminen tammikuussa 1918.

300 vuoden takaista taistelua muistetaan Isossakyrössä koko vuoden erilaisilla tapahtumilla.

 


Lue myös:

    Uusimmat