Napalmin polttaman Kim Phucin, 9, tuska iskuistui ikoniseen sotakuvaan – tätä hänelle kuuluu 50 vuotta myöhemmin

Kesäkuun 8. päivänä 1972 Etelä-Vietnamin ilmavoimien kone aikoi tehdä napalmipommituksen Trang Bangin kylään. Kuuluisa ja kauhistuttava kuva täyttää tänään 50 vuotta.

Kenties kaikkien aikojen ikonisimmassa sotakuvassa yhdeksänvuotias kyläläinen Phan Thi Kim Phuc on repinyt napalmin sytyttämät vaatteet yltään ja juoksee kauhuissaan alastomana tietä pitkin pakoon.

Samanaikaisesti AP:n valokuvaaja Nick Ut otti yhden Vietnamin sodan – kenties kaikkien sotien mieleenpainuvimman valokuvan. Silminnähden shokissa olevan tytön ilme muistuttaa sodan kauhuista.

"Liian kuumaa! Liian kuumaa!"

Kim Phuc kertoo CNN:n artikkelissa piileskelleensä buddhalaisessa temppelissä perheensä kanssa, kun he kuulivat sotalentokoneiden äänet. Sotilaat käskivät kaikkia pakenemaan, mutta ilmavoimat osoittautuivatkin omiksi joukoiksi.

– Käänsin pääni ja näin lentokoneet, ja näin neljän pommin putoavan, kertoo Kim Phuc.

– Sitten, yhtäkkiä, joka puolella oli tulta. Myös vaatteissani. Siinä hetkessä en nähnyt ketään ympärilläni, vain liekkejä.

Kim Phuc lähti juoksemaan tietä pitkin pakoon.

Vietnamilainen valokuvaaja Nick Ut, joka oli tuohon aikaan 21, näki Kim Phucin juoksevan tietä alas.

– Liian kuumaa! Liian kuumaa, Kim Phuc oli huutanut.

Ut kaatoi vettä lasten päälle ja vei heidät autollaan lähimpään sairaalaan.

Tytön kehosta noin puolet oli kolmannen asteen palovammoja. Hänen ei uskottu selviävän iskusta hengissä, sillä hän oli niin vereslihalla.

Kim Phuc ja Ut edelleen ystäviä

Tasan 50 vuotta sitten otettu kuva voitti aikoinaan Pulitzer-palkinnon.

Kim Phuc kertoo kärsivänsä kivuista edelleen, mutta elää onnellista elämää perheensä kanssa Torontossa, Kanadassa.

Kuvasta on tullut rauhan symboli ja Ut ja Kim Phuc ovat edelleen läheisissä väleissä. Kim Phuc työskentelee YK:n hyvän tahdon lähettiläänä. Hän kiertää vuosittain maailmaa ja kertoo tarinansa, jotta ihmiset ymmärtäisivät sodan kauheudet.

– Nyt, 50 vuotta myöhemmin, olen niin onnellinen, etten ole enää sodan uhri. Olen selviytyjä, ja minulla on mahdollisuus työskennellä rauhan puolesta.

Vietnamin sodassa kuoli yli 2 miljoonaa siviiliä. Sotaa käytiin Vietnamissa vuosina 1955-1976.

Kello 20.45: Juttua korjattu, Pohjois-Vietnam muutettu Etelä-Vietnamiksi.

Lue myös:

    Uusimmat