Mainos

Nämä talousasiat vielä auki hallitusneuvotteluissa – MTV:n tiedot: Valtion omaisuuden käyttö rahoituksessa hiertää

Hallitusneuvotteluissa puoluejohtajat kävivät sunnuntaina läpi taloustyöryhmän tilanneraporttia.

MTV Uutisten tietojen mukaan sopimatta jäi esimerkiksi se, käytetäänkö tiettyjen hankkeiden rahoittamisessa valtion omaisuutta vai velkaa. Vasemmistoliitto on suhtautunut velanottoon myönteisemmin kuin muut puolueet.

Neuvotteluja vetävä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi tapaamisen jälkeen toimittajille, että esimerkiksi hankkeiden rahoitustavoissa, työllisyystoimissa ja verotusta koskevissa asioissa on vielä ratkaistavia kysymyksiä. Rinteen mukaan talouden raamit ovat nyt puheenjohtajille selvät, mutta hän ei kertonut lukuja tai yksityiskohtia.

Hallitusneuvottelut SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n kesken jatkuvat normaaliin tapaan maanantaina aamulla. Kaikkein työryhmien raportteja odotetaan puheenjohtajien käsittelyyn tiistaihin mennessä.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoi, että ryhmien on toivottu laittavan hankkeita tärkeysjärjestykseen, ja viime kädessä päätöksen tekevät puheenjohtajat.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja