Viihdemaailmassa sattui ja tapahtui tänä vuonna. Lähes jokainen superpari erosi ja monien julkkisten hyvä maine koki karvaita kolauksia.
TheFrisky.com valitsi tämän vuoden kymmenen ärsyttävintä julkkista. Kuka näistä on sinun ykkösinhokkisi?
Mel Gibson
Mel Gibsonin maine laski pohjalukemiin vuonna 2010, kun häntä syytettiin perheväkivallasta. Gibsonista tuskin jää muistiin yhtään hyvää uutista tänä vuonna.
Jesse James
Jesse James särki Sandra Bullockin sydämen pettäessään tätä. Hän ei todellakaan ole parantanut tatuoitujen naisten ja miesten mainetta tänä vuonna.
Taylor Momsen
Tiedoksi Taylor Momsenille: Maailma on kuullut jo sinun seksielämästäsi, henkilökohtaisista ongelmista ja ikävästä kielenkäytöstäsi. Etkä ole vielä edes täyttänyt 17 vuotta. Se on ärsyttävää, mutta myös häiritsevää.
Lebron James
Lebron James kuohutti urheilumaailmaa ja käänsi koko Ohion häntä vastaan vaihtaessaan joukkuetta. Lisäksi hän teki siitä vielä vuoden suurimman spektaakkelin.
Lindsay Lohan
Lindsay Lohan on paistatellut juorulehtien sivuilla, vaikka onkin viettänyt paljon aikaa vieroitushoidossa. Lähes jokainen hänen liikkeensä kirjataan ylös, vaikka ihmiset haluaisivat jo unohtaa hänet.
Kanye West
Kanye Westiä pidetään yhtenä viihdemaailman ärsyttävimmistä henkilöistä. Hän pilasi Taylor Swiftin kiitospuheen VMA-gaalassa ja luuli, että aamushown säännöt eivät koske häntä, kun hän rupesi riehumaan kesken Matt Lauerin haastattelun.
Josh Duhamel
Josh Duhamel esi suostunut laittamaan BlackBerryänsä pois vaan halusi kirjoittaa tekstiviestin loppuun. Tämän takia lentokoneen piti palata portille ja lento myöhästyi. Ärsyttävää?
Megan Fox
Megan Foxille ominainen puheripuli ei ole katkennut tänäkään vuonna. Lisäksi hän teki vielä liudan huonoja elokuvia.
Tila Tequila
Vuonna 2010 Tila Tequila väitti olevansa raskaana, valehteli yrittäneensä itsemurhaa, teki seksivideon ja teeskenteli myös olleensa kihloissa.
Ke$ha
Dollarin merkki nimessä, laululahjojen puute, tyylittömät vaatteet ja ärsyttävän tarttuvat biisit... Näiden asioiden takia Ke$ha päätyi listalle.
MTV3/Helmi
Lähde: Thefrisky.com
Kuvat: Getty Images