Näissä kunnissa alkoholia ostetaan eniten – pohjoisen kunnat kärjessä

Eniten alkoholia ostettiin viime vuonna Utsjoella, jossa alkoholia ostettiin 66,7 litraa 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti puhtaaksi alkoholiksi muutettuna.

Toisiksi eniten alkoholia ostettiin Pertunmaalla, jossa luku oli 29,7 litraa. Paljon alkoholia ostettiin myös Kustavissa, Enontekiöllä, Kittilässä ja Kolarissa. Luvut selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tilastoista.

– Monissa kunnissa lukuja selittävät matkailijat, mökkeilijät, turistit ja rajan takaa tehtävä kauppa, kertoo erikoissuunnittelija Tuomo Varis THL:stä.

Vaihtelu kuntien välillä oli suurta. Asiaan vaikuttivat monet seikat siitä lähtien, onko kunnassa Alkoa.

Alkoholijuomien tilastoidussa kulutuksessa on tapahtunut viime vuosina muutoksia. Mietojen viinien ja mallasjuomien osuus tilastoidusta kulutuksesta on noussut, kun samaan aikaan väkevien juomien osuus on vähentynyt.

Vuoden 2013 myyntitilastoista selviää, että Lapissa ja Kainuussa ostetaan muuta maata enemmän väkeviä juomia. Sen sijaan viinejä ostetaan muihin maakuntiin verrattuna eniten Uudella- ja Ahvenanmaalla.

Alkoholin kulutus vähenee

Alkoholijuomien tilastoitu kulutus väheni 9,1 litrasta 8,8 litraan sataprosenttisena alkoholina 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti vuonna 2014.

Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus arvioitiin 2,4 litraksi. Se väheni arviolta noin neljä prosenttia vuoteen 2013 verrattuna.

Kunnan asukkaiden kuluttamaa alkoholimäärää on myyntimääriä vaikeampi arvioida. Alueellisesti alkoholijuomien kulutus on kuitenkin perinteisesti ollut korkeinta Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Alkoholin kulutus on vähentynyt tasaisesti vuoden 2007 huipun jälkeen lähtien.

Vuonna 2014 alkoholijuomien kokonaiskulutus Suomessa oli 11,2 litraa 100-prosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti. Kokonaiskulutus väheni 3,4 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna.

Lukuja kuitenkin hieman vääristää se, että päivittäiskauppa ja anniskeluravintolat ostivat vuoden 2013 joulukuussa varastoon alkoholia ennen alkoholijuomaveron korotusta.

– Todellisuudessa kulutus on vähentynyt noin kaksi prosenttia viime vuodesta, Varis arvioi.


Hintojen kasvu vähentää juomista

Kulutuksen vähenemisen taustalla on Variksen mielestä monia syitä. Tärkeimpiä ovat taloudelliset syyt.

– Alkoholiveron korotukset ja sitä kautta hintojen nousu on vähentänyt kulutusta. Myös taantuman aiheuttama kuluttajien ostovoiman heikentyminen vaikuttaa. Sama tapahtui 90-luvun laman aikaan, hän kertoo.

Myös suhtautuminen alkoholin käyttöön on ehkä muuttunut.

– Esimerkiksi erilaiset tilaisuudet ja tapahtumat ovat vähentäneet alkoholin tarjontaa. On myös mahdollista, että kansalaiset myös arvostavat terveellisiä elämäntapoja aikaisempaa enemmän, hän pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat