Naisleijonat totuttelevat olympiakaupunkiin

Suomen naismaajoukkue; Photo: Brian Bahr /Allsport
Suomen naismaajoukkue; Photo: Brian Bahr /AllsportCopyright Allsport 2002
Julkaistu 09.02.2002 11:44

Suomen naisten olympiajoukkue otti perjantaina Salt Lake Cityn harjoituksissaan ensimmäistä kertaa tuntumaa siihen, minkälaista on pelata jääkiekkoa korkealla ja ohuessa ilmassa. Aikaeroon naisleijonat ovat ehtineet totutella jo aiemmin.

Naganosta 1998 olympiapronssia puolustava Suomi piti viimeistelyleirinsä tammi-helmikuussa Kanadassa Toronton liepeillä. Maajoukkuepelaajien sisäinen kello asetettiin Pohjois-Amerikan aikaan viikossa. -Ensimmäiset neljä päivää menivät ihmetellessä, mutta loppua kohti saimme alle kolme erittäin laadukasta yhteisharjoitusta. Se on tärkeää arvokisojen kynnyksellä, naisten maajoukkueen päävalmentaja Jouko Lukkarila kertoi. -Aikaero ei aiheuta meille olympialaisissa ongelmia, Lukkarila vakuutti.

Myöhään viime keskiviikkona olympiakaupunkiin kotiutunut Suomen joukkue on ottanut Salt Lake Cityssä harjoitellessaan tuntumaa korkeassa ilmanalassa pelaamiseen. -Tuntumaa, tai paremminkin tunnetta. En usko, että ohuemmassa ilmassa pelaamisella on kummoista vaikutusta. Toki kuormitusta joukkueen sisällä on tarkkailtava, Lukkarila pohti.

Salt Lake Cityn talviolympiakisojen jääkiekkoturnaukset pelataan yli 1300 metrin korkeudessa. Tavallista korkeammalla olympiajääkiekkoa on pelattu viimeksi Ranskan Albertvillessa, jossa kiekkoiltiin samoin noin 1,3 kilometrissä. Naisten jääkiekkoilu ei kuulunut silloin talviolympialaisten kisaohjelmaan.

Suomi pelaa olympiaturnauksen kaksi ensimmäistä otteluaan Provon Peaks-hallissa, joka sijaitsee noin 70 kilometriä Salt Lake Citystä kaakkoon. Naisleijonien kolmas alkulohko-ottelu on olympiakaupungin sydämessä jääkiekkoilun päähallissa E-Centerissä. A- ja B-lohkojen kaksi parasta joukkuetta selviytyvät välieriin. Niiden voittajat pelaavat loppuottelussa, häviäjät olympiapronssista.

USA rynninyt kultasuosikiksi

Salt Lake Cityssä naisten jääkiekkoilu näkyy ja kuuluu. Syy on tämänkertaisten talvikisojen emäntämaan USA:n, joka Naganon 1998 olympiakullallaan järkytti Kanadan yksinvaltaa lajin huipulla. Samassa B-alkulohkossa Suomen kanssa pelaava USA on tällä kaudella peitonnut Kanadan jokaisessa maiden pelaamista keskinäisistä maaotteluista, joten olympiaturnauksen suosikista ei ole epäselvyyttä. -USA on kaikkien mielestä suosikki. Miten muuten voisi olla, kun puhdasverinen ammattilaisjoukkue on valmistautunut olympialaisiin yhteisleirillä viimeiset puolitoista vuotta, Lukkarila totesi.

Kaksi muuta B-alkulohkon joukkuetta ovat Kiina ja Saksa. Suomi aloittaa olympiaurakkansa Kiinaa vastaan 12. helmikuuta, eli ensi viikon tiistaina. Naganossa 1998 Suomi kaatoi Kiinan ensin 6-1 ja pronssiottelussa 4-1. -Kiina on vaarallinen vastahyökkäysjoukkue, Lukkarila arvioi Suomen avausvastustajaa.

Ruotsille olympiaturnausta edeltävässä harjoitusottelussa 0-5 hävinnyt Saksa jää B-lohkossa sivustakatsojan osaan, vaikka on yrittänyt satsata parhaansa mukaan. -Saksan joukkueen johto kokosi hiljattain 17 maajoukkuepelaajaa asepalvelukseen F sseniin. Laji on menossa maassa vahvasti eteenpäin,

Mitaliputki meni poikki
Suomi oli viime kevääseen saakka voittanut kaikissa vuodesta 1990 lähtien järjestetyissä jääkiekkoilun arvoturnauksissa pronssia. Viime huhtikuussa Yhdysvalloissa järjestetyissä MM-kisoissa seitsemän mitalin sarja katkesi, kun Venäjä oli pronssiottelussa parempi 2-1.

Päävalmentaja Lukkarilaa arvosteltiin tuolloin MM-joukkueen pelaajavalinnoista. Suomen MM-ryhmästä puuttuivat kokeneet Riikka Nieminen, Petra Vaarakallio ja Tiia Reima. Kolmikko palasi olympiakisoihin Suomi-paitaan. -Pitää muistaa, että pelaajien poissaoloihin oli hyvin erilaisia syitä, Lukkarila viittasi mm. Riikka Niemisen lukuisiin loukkaantumisiin. -Kysymys on myös sitoutumisesta, kuinka paljon on valmis tekemään joukkueen hyväksi. Moni kokenut pelaaja on nyt mukana uudella ilmeellä, päävalmentaja vihjaisi.

(MTV3/STT)

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset