Mainos

Nainen kähvelsi vaatteita Jyväskylässä – omien vaatteiden alta löytyi näpistetyt rintaliivit, huppari, legginsit ja kengät

Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo epäilevänsä 23-vuotiaan naisen näpistelleen urakalla vaatteita Jyväskylässä. 

Poliisin mukaan nainen asioi Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa vaateliikkeessä. Nainen oli mennyt sovituskoppiin keräämiensä vaatteiden ja kenkien kanssa. Siellä nainen oli poistanut hintalaput ja pukenut omien housujensa alle legginsit, laittanut jalkoihinsa liikkeen kengät ja kenkälaatikkoon tilalle omat käytetyt kenkänsä. 

Kun nainen yritti poistua liikkeestä, vartija otti hänet kiinni ja hälytti paikalle poliisin. 

Poliisipartio päätti paikalle saavuttuaan, että nainen kuljetetaan poliisiasemalle. Turvallisuustarkastusta tehdessä tuli ilmi, että nainen oli sitonut vartalonsa ympärille vielä hupparin, jota epäillään anastetuksi. Lisäksi naisen päältä löytyneitä rintaliivejä epäillään anastetuiksi. 

Nainen toimitettiin poliisivankilaan kiinniotettuna. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.