Nainen julkaisi kuvat itsestään huumeriippuvuuden aikana ja sen jälkeen – uskomaton muutos!

Nainen jakoi rohkean kuvaparin muutoksesta, jonka huumeista luopuminen on saanut hänessä aikaan. 

Arizonalainen Dejah Hall, 26, jakoi Facebook Love What Matters -sivustolla rehellisen kuvakollaasin siitä, kuinka suuri vaikutus huumeilla ihmiseen todellisuudessa on. Kuvien avulla nainen haluaa toimia esiemerkkinä siitä, että kuiville pääseminen on mahdollista – ja todellakin sen arvoista. 

Nykyisessä kuvassa hymyilee onnellinen, nuori ja kaunis nainen. Neljä vuotta sitten asiat eivät olleet yhtä hyvin. 

– Tänään tulee kuluneeksi neljä vuotta ilman heroiinia ja metamfetamiinia, Hall kirjoittaa.

Keskittyy nyt riippuvuuden sijaan äitiyteen

Nainen kertoo olleensa tyypillinen huumeiden käyttäjä, jonka riippuvuus ja sen mukanaan tuomat ongelmat pahenivat päivä päivältä. Kuvakollaasin vasemmalla alhaalla sijaitseva kuva on naisen mukaan otettu 12.6.2012. Päivänä, jolloin hänet pidätettiin. 

– Olin hirviö. Olin hirviö sanan jokaisessa merkityksessä, nainen kertoo. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Yksi hetki sai kuitenkin naisen muuttamaan elämänsä suunnan.

– Isoisäni istui pyörätuolissa ja katsoi minuun sanoen: "Sinä satutat minua, Dejah", nainen muistelee.

Vain kaksi viikkoa ennen kuin isoisä nukkui pois, nainen lupasi hänelle yrittävänsä päästä eroon huumeista. Tämän lupauksen hän myös piti. 

Nyt neljä vuotta myöhemmin naista ei tunnista enää samaksi. Hän on onnellinen pienen lapsen äiti, joka keskittyy nyt nauttimaan täysin rinnoin äitiydestä. Muutosta on tapahtunut niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Minulla on kaunis 1,5-vuotias ja kiitän joka päivää jumalaa siitä, etten ole enää siellä missä olin kerran, Hall kertoo.

Video: Ongelmat eivät aina näy ulospäin. 



Lue myös:

    Uusimmat