Näin voit tulevaisuudessa tuottaa omaa energiaa – ja myydä sitä muille!

Kotien oma energiantuotanto yleistyy lähivuosina, arvioi VTT. Tämä antaa kiinteistön haltijalle mahdollisuuden päättää, käyttääkö energiantuotantoaan asumisen lisäksi myös liikkumiseen vai myykö sitä sähköverkkoon.

VTT on rakentanut Ouluun energiaomavaraisen koeasunnon, jolla se tutkii ja kehittää kiinteistökohtaista energiantuotantoa. Sähköverkkoon kytketty tutkimusympäristö tuottaa asumiseen ja autoiluun tarvittavan energian omalla aurinko- ja tuulivoimalla. Koeasunnon avulla selvitetään, millaisia hyötyjä energiaomavaraisesta asumisesta on kuluttajalle.

Päästöt kuriin ja varmuutta sähkökatkojen varalle

Ilmastonmuutosta pyritään estämään hillitsemällä hiilidioksidipäästöjä. Suomi on sitoutunut päästöjen vähentämiseen sekä energian tuotannossa että liikkumisessa, lisää ydinenergialla tuotettua sähköä ja tukee uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä.

Paikallinen hajautettu energiantuotanto on lisäksi yksi niistä keinoista, joilla sähkön tuotantovarmuutta voidaan parantaa esimerkiksi pitkäaikaisten sähkökatkojen varalta.

Näin koeasunto toimii

VTT:n koeasunnossa voi asua noin kaksi päivää ilman ulkoista energiaa.

VTT:n tutkimusympäristön katolle on asennettu 5,5 kilowatin tuulivoimala ja noin 20 neliömetrin laajuinen, 4 kilowattia tuottava aurinkokennosto, jotka tuottavat asumiseen ja sähköauton käyttöön tarvittavan sähköenergian.

Koeasuntoa käytetään vierailevien tutkijoiden asuntona, ja se sijaitsee VTT:n toimitilojen yhteydessä Linnanmaalla Oulussa.

– Kyse on kokonaisuudesta, jossa on uusiutuvan energian tuotantoyksikkö, tuulivoimala, aurinkopaneelit, sähköauto, sähkövarastot ja ekologinen asunto, graafiset näytöt sekä tietokantaratkaisu, jonka avulla voidaan seurata sähkönkäyttöä, kertoo VTT:n erikoistutkija Klaus Känsälä.

Asunnossa on normaalit, energiaa säästävät kodinkoneet ja muut laitteet. Valaistus on optimoitu ja se perustuu matalajänniteverkkoon; valaisu tuotetaan 24 V CD -jännitteellä. Asukas voi valinnoillaan vaikuttaa energiankulutukseen.

Haluaisitko myydä sähköäsi?

Tulevaisuudessa kuluttaja valvoo ja hallitsee asumisensa ja liikkumisensa sähkönkulutusta ja voi jopa myydä sähköä sähköverkkoyhtiölle. Tämän tekee mahdolliseksi älykkäiden sähköverkkojen kehitystyö, jolla parannetaan vanhanaikaisia sähkönjakelujärjestelmiä.

Energiamarkkinat ovat tulevaisuudessa nykyistä joustavampia ja energian hinnat vaihtelevat sen mukaan, miten uusiutuvien energianlähteitä, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa, on käytettävissä. Älykkään sähköverkon rakentaminen edellyttää laitekehitystä sekä erilaisten laitejärjestelmien verkottumista tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen.

VTT tutkii energiaomavaraisen asunnon avulla esimerkiksi, miten paljon asukas voi pienentää energiankulutushuippujaan tai miten paljon asumiseen kuluvaa energiaa voidaan vähentää.

Tulevaisuudessa paikallisten voimalaitosten sijaintipaikkoja voivat olla esimerkiksi toimistorakennukset, kauppakiinteistöt ja asuinrakennukset.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat