Helteitä saadaan meteorologin mukaan odottaa jopa ensi kuun puolelle.
Juhannuspäivä on maan etelä- ja keskiosissa sateinen. Paikoin etelässä voi Ilmatieteen laitoksen mukaan myös ukkostaa iltapäivällä.
Pohjoisessa on kuitenkin enimmäkseen poutaista. Lämpötilat vaihtelevat tänään maan etelä-, keski- ja itäosissa 9–16 asteen välillä. Pohjoisimmassa Lapissa lämpötilat jäävät pitkälti alle kymmenen asteen.
Huomisen sää on jonkin verran kesäisempi koko maassa. Alkuviikosta sää kääntyy kuitenkin jälleen sateiseksi ja epävakaaksi.
– Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että sunnuntai olisi poutaisempi päivä. Maanantaina taas on vähän epävakaisempaa, paikoin sateita voi tulla koko maassa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jaakko Savela.
Maan etelä- ja keskiosissa ylimmät lämpötilat vaihtelevat huomenna 15–20 asteen välillä. Pohjoisessa sää on hieman viileämpää.
Lämpöä saa odottaa loppuviikkoon
Epävakainen sää jatkuu maanantaista eteenpäin pitkälle ensi viikkoon. Torstaina sää saattaa olla jälleen poutaisempaa.
– Maanantainakin päästään 15 asteen paikkeille, mutta sateiden myötä lukemat voivat viiletä. Vasta torstaina, jos poutaisempi ennuste pysyy, mahdollisesti päästään lähemmäksi 20 astetta koko maassa, Savela arvioi.
Helteitä saadaan Savelan mukaan mahdollisesti odottaa jopa ensi kuuhun.
– Kuukauden vaihteeseen saattaa ennättää jokin yksittäinen hellepäivä, mutta ennusteet ovat vielä hyvin epävarmoja, joten se jää nähtäväksi.