Näin Ronnie O'Sullivan houkuteltiin Suomeen: "Se on iso tekijä" – paljastus jättisummia tienaavan snookertähden ehdoista

Suomen ainoa snookerammattilainen Robin Hull täyttää yhden omista haaveistaan ja vastaa samalla monien suomalaisten snookerfanien toiveuniin tuomalla lajin historian ylivoimaisesti suurimman tähden, Ronnie O'Sullivanin Tampereelle ensi kesäkuussa. Idea on ollut vireillä jo vuosia, mutta toteutus nytkähti voimakkaasti eteenpäin viime joulukuussa. 

Tuolloin täpötäyden Tampere-talon lavalla pelasi snookerkiertueen kaksi kirkasta tähteä, maailmanmestarit Neil Robertson ja Mark Selby. Tapahtuman takana oli 49-vuotias Hull, joka aloitti ammattilaisena vuonna 1993, mutta on ollut jo viime vuodet syrjässä maailmankiertueelta. 

– Pohjimmiltani en ole tapahtumajärjestäjä, vaan snookerpelaaja ja lajin ystävä, Hull toteaa MTV Urheilulle. 

Tampere-talon 1 900 katsojaa, fanien kehuma tapahtuma ja esimerkiksi Robertsonin ylistämä ilmapiiri antoivat rohkaisua Hullille. 

– Jo ennen sitä joulukuuta (mielessäni) oli sellainen kaksiosainen versio, jossa ensin tulisi pienemmän kaupallisen riskin tapahtuma ja sitten O’Sullivanin mahdollinen saaminen Suomeen olisi toinen. 

– On aina ollut sellainen kutina, että "vitsi, kun jengi pääsisi näkemään O'Sullivanin", Hull herkuttelee. 

Neil Robertson jakoi ylistävän julkaisun Tampere-talon tapahtumasta seuraajilleen sosiaalisessa mediassa viime joulukuussa. Juttu jatkuu upotuksen alla.  

Seitsenkertaisen maailmanmestarin, fanisuosiossa mitattuna täysin omassa kastissaan olevan O'Sullivanin vetovoima tapahtumamarkkinoilla on valtava. 

Niin on myös hintalappu, joka kohoaa Tampereella 4.-5. kesäkuuta järjestettävien ottelujen tyylisissä tapahtumissa reilusti kuusinumeroiseksi. 

– Hän on niin utopistisen hankala pelaaja saada näihin näytösotteluihin, Hull linjaa viitaten muun muassa Kiinassa järjestettävien iltojen vetovoimaan. 

Viesti seuraavana aamuna

Tapahtuman ensisiemenet Hull kylvi jo vuosia sitten keskustellessaan O'Sullivanin managerin, hyvän tuttavansa Jason Francisin kanssa. Hullin mukaan Francis on etsinyt suojatilleen näytösottelumahdollisuutta Pohjoismaissa. 

O'Sullivan on asemassa, jossa hän voi itse valita hänelle mieluisimmat näytösottelut. Miksi hän päätyi valitsemaan Tampereen? Palataan viime joulukuun Robertson–Selby-otteluun.

– Olisiko tullut seuraavana aamuna O'Sullivanin managerilta viestiä, että "hei, hienolta näytti, onneksi olkoon". 

– Se vaikutti positiivisesti O'Sullivaniin. Se on iso tekijä. Pelaajapiirit ovat hyvin pienet, ja siellä toimii verkosto tosi hyvin, Hull taustoittaa ja lisää, että pelaajien hälyttävät arviot pelipaikoista leviävät vielä nopeammin. 

– Ehkä sekin vaikutti, että entinen pelaaja on puuhaamassa taustalla. Siinä on sellainen luottamus, että "okei, asiat hoituvat", myös O'Sullivanin henkilökohtaisesti tunteva Hull lisää.

Suomalaisen kokemus lajin kisapaikoista ja järjestelyistä onkin arvossaan.

– O'Sullivan halusi todella tarkkaan tietää kriteerit siitä, miten tapahtuma menee: mikä ohjelma on, millainen paikka on? Pallot ja pöytä pitävät olla tasan tarkkaan tiettyä setuppia

O'Sullivan pelaa Tampereella kaksi ottelua paras 11:stä -formaatilla. Vastustaja on vielä auki, mutta Hullin mukaan se on tapahtuman arvon mukainen.   

– Olemme jutelleet neljän eri pelaajan kanssa. Kaikki ovat aivan kärkikastia.

Vastustaja voi siis hyvinkin olla O'Sullivanin tavoin parhaillaan Lontoossa. Siellä on käynnissä maailman 16 parhaan snookertaiturin välinen Masters-kutsuturnaus, jonka puolivälieriin O'Sullivanin on edennyt. 

48-vuotias O’Sullivan on voittanut Mastersin ennätykselliset seitsemän kertaa.

Ensimmäisenä O'Sullivanin Suomeen saapumisesta uutisoi Yle. 

Lue myös:

    Uusimmat