Näin poliisi toimii 30 tarkastuspisteellä – poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaiselta ohjeet autoilijoille

3:34
Aiemmin perjantaina poliisi valmistautui Uudenmaan sulkemiseen.

Poliisi toivoo Uudenmaan rajan yli pyrkiviltä autoilijoilta yhteistyökykyä tarkastuspisteillä.

Uudenmaan eristys muusta Suomesta alkoi keskiyöllä. Poliisi valvoo rajanylitystä 30 tarkastuspisteellä. Lisäksi pienempiä teitä valvotaan liikkuvilla partioilla.

MTV Uutiset seurasi yöllä eristyksen voimaantuloa Hyvinkään pohjoisen liittymän kohdalla kolmostiellä.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi MTV Uutisille, että tarkastukset alkoivat minuutilleen, kun eduskunnan päätös tuli poliisin tietoon.

Kolehmaisen mukaan poliisi pyrkii ensisijaisesti toimimaan rajanylityspaikoilla ohjeistamalla, neuvomalla ja kehottamalla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Näin poliisi toimii tarkastuspisteellä

Poliisi pysäyttää kaikki Uudenmaan rajan yli pyrkivät autoilijat tarkastuspisteellä ja pyytää selvityksen matkan tarkoituksesta.

Ylittäjien tulee antaa poliisille kirjallinen tai suullinen selvitys. Esimerkiksi työmatka on sallittu, mutta vapaa-ajan matka ei.

– Poliisi pyrkii sujuvuuteen tarkastustilanteessa. Jokainen voi nopeuttaa toimintaansa sillä tavalla, että ottaa ne paperit valmiiksi ja hoitaa selvityksen nopeasti. Se myös edesauttaa sitä, etteivät tarkastuspisteet ruuhkaudu, Kolehmainen kommentoi MTV Uutisille.

Poliisiylijohtaja ei ota kantaa siihen, kuinka pitkään valvonta mahdollisesti jatkuu. Toistaiseksi liikkumisrajoitus on voimassa 19. huhtikuuta saakka.

– Toteutamme tehtävää niin kauan kuin tarve vaatii.

"Todella toivon, että ihmiset pysyisivät kotona"

Kolehmainen vetoaa kansalaisiin, että he pysyisivät kotona.

– Henkilökohtaisesti toivon todella, että ihmiset noudattaisivat linjausta, että olisivat kotona, ja se välttämättömyyden kriteeri arvioitaisiin aina ennen kuin lähdetään liikkeelle.

– Sillä tavalla me kevennämme terveydenhuollon kuormaa, että emme ainakaan itse levittäisi virusta toiminnallamme.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja