Jotkut tuntuvat onnistuvan aina luonnostaan valokuvissa. Miten he sen tekevät?
– Sellaiset ihmiset, jotka tykkäävät olla esillä, onnistuvat paremmin valokuvissa, sanoo valokuvaaja Kai Widell.
– Suhtautuminen valokuvatuksi tulemiseen ja kuvaustilanteeseen näkyy yleensä lopputuloksessa.
Widellin mukaan rento kuvattava näyttää paremmalta kuin jännittynyt. Toisaalta kuvaajan mielestä kyse on myös valokuvaajan ammattitaidosta.
– Ammattitaitoinen valokuvaaja saa kyllä kohteensa rentoutumaan.
Omiin kuviinsa tyytyväinen 34-vuotias Saija on saanut myös ystäviltään palautetta siitä, että hän näyttää kuvissa aina hyvältä. Saija antaa samansuuntaisia vinkkejä kuin ammattikuvaaja:
− Ole iloinen. Valokuvaamista ei pidä pitää kauheana, eikä pelätä kameraa. Ajattele, että on sitten myöhemmin kiva katsoa näitäkin valokuvia.

Miten välttää kaksoisleuka ja lisäkilot?
Jotkut valittavat saavansa aina kuvissa kaksoisleuan. Yhtä yleinen pulma ovat kiinni menevät silmät.
– Toisilla silmät räpsyvät enemmän, joten ainoa varma tapa saada hyviä kuvia, joissa silmät ovat auki, on ottaa tarpeeksi monta otosta, Widell sanoo.
Kaksoisleukaan vaikuttavat paitsi kuvakulma myös pään asento. Kaksoisleuan voi välttää laskemalla leukaa aavistuksen ja kääntämällä päätä sivulle. Leukaa ei kannata nostaa ylös.
Entä kuinka näyttäisi kuvassa hieman hoikemmalta? Valokuvan sanotaan lihottavan kuvattavaa muutaman kilon verran. Vaatetuksella, kuvakulmalla ja kehon asennolla voidaan kuitenkin vaikuttaa siihen, tulevatko lisäkilot kuvaan.

