Näin oikeusministeri Henriksson perustelee kuntavaalien siirtämistä: "Tilanne muuttui eilen"

9:08
Katso videolta Henrikssonin koko puhe sanasta sanaan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson piti lauantaina tiedotustilaisuuden kuntavaalien siirtymiseen liittyen.

Henrikssonin mukaan oikeusministeriö on viime kesästä lähtien tehnyt kovasti työtä yhdessä THL:n kanssa, jotta huhtikuun kuntavaalit voitaisiin järjestää terveysturvallisesti. Hän korostaa myös, että teknisesti vaalit voitaisiin yhä pitää. 

– Tilanne muuttui eilen. THL totesi eilen puoluesihteereille, että tautitilanne on huonontunut merkittävästi. Tänään myös [THL:n] pääjohtaja [MarkkuTervahauta totesi Ylen haastattelussa, että kesäkuu olisi kuntavaaleille terveysturvallisesti huhtikuuta parempi, ja että Suomi on matkalla kohti kolmatta epidemiahuippua. 

Henriksson mainitsi puheessan myös sen, että Iso-Britannian virusmuunnoksen osuus kaikista tartunnoista on jatkanut nousuaan, ja on Etelä-Suomessa erittäin huolestuttava. 

– THL arvioi, että pahimmassa tapauksessa tapausmäärät voisivat alkuperäisenä kuntavaalipäivänä olla noin 2600-11200 tartuntaa päivässä. Tämä on pysäyttävä tieto. 

– Nykyiset toimet, eivät voisi täysin taata kaikkien riskien poistamista. Tartuntariskiin vaikuttaa voimakkaasti vaalihetken tartuntamäärät ja ilmaantuvuus.

Epidemia rauhoittunee kesää kohti

THL:n mukaan on todennäköistä, että epidemiatilanne olisi touko-kesäkuun vaiheessa rauhallisemmassa vaiheessa. Myös maan rokotustilanne olisi kesäkuussa huomattavasti parempi. 

Mikäli vaalit järjestettäisiin huhtikuussa, olisi riskinä myös äänestysaktiivisuuden voimakas lasku, jos ihmiset eivät uskaltaisi lähteä äänestämään. 

– Kaikista pahinta olisi viime hetken jarrutus. Demokratian kannalta olisi huonointa, jos vaaleja jouduttaisiin siirtämään viime hetkellä.

– Kynnys vaalien siirtämiselle on todella korkea. Emme voi kuitenkaan vastuullisina päättäjinä olla huomioimatta THL:n ja oikeuskanslerin lausuntoja.

Vaalien siirtämistä tuki kahdeksan puoluetta. Ainoastaan Perussuomalaiset vastusti vaaliajankohan muuttamista.

– Riski vaalien epäonnistumiselle huhtikuun puolivälissä on liian suuri. Ennakkoäänestyaikaa pidennetään, ja selvitystyöta jatketaan myös eristyksissä olevien äänestysmahdollisuuksien turvaamiseksi. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja