Viaton tyttörukka, julkea portto, käytännön seksuaaliterapeutti tai rohkea anarkisti – itseään myyvä nainen ei jätä ketään kylmäksi. Mutta onko maksullisesta naisesta kanssasisariensa samaistumiskohteeksi?
Kansanedustaja Kimmo Kiljunen herätti syksyllä 2009 kiivasta julkista keskustelua prostituutiosta esittämillään myönteisillä lausunnoilla. Kansanedustajan yhtenä perusteluna oli, että jokaisella on oikeus omaan ruumiiseensa ja siksi myös oikeus tehdä sillä mitä haluaa. Kiljusen jälkeen myös tamperelainen poliitikko Anna Kontula on esittänyt kiivaasti julkisuudessa prostituoituja tukevia mielipiteitään.
Sama peruslähtökohta on myös monilla naisilla. Seksiä myyvät naiset eivät heidän mielestään lähtökohtaisesti tee mitään väärää.
– Jos ihminen vapaaehtoisesti myy seksiä ja on valmis sitä tekemään, niin en minä sitä voi tuomita, Linda, 41, sanoo.
Melkein samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisää:
– Mietin kyllä, onko se koskaan todella vapaaehtoista?
Seksin myyjä – lapsuuden unelma-ammatti?
Itseään myyvä nainen ei herätä muissa naisissa halua tuomitsemiseen. Taustalle jää kuitenkin epäilys, onko valinta seksin myymisestä todellisuudessa vapaaehtoinen ja vilpitön.
Ajatus seksin myymisestä hämmentää monia. Useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että aikuisella ihmisellä on oikeus tehdä ruumiillaan mitä haluaa. Samalla heitä kuitenkin mietityttää, miksi joku olisi valmis käyttämään oikeutta omaan kehoonsa niin äärimmäisellä tavalla.
– Maksullisen naisen näkeminen saa minut miettimään, että arvostaako tuo nainen todella itseään, vaikka niin väittäisikin, Krista, 28, tunnustaa.
– Itse ihmettelen, miksi joku on esimerkiksi valmis leikkimään omalla terveydellään? Liisa, 34, puolestaan ihmettelee.
Naiset eivät myöskään pysty mieltämään itsensä myymistä ammatiksi. Monet kuitenkin ymmärtävät syitä toiminnan taustalla.

