Kesän satokausi houkuttelee leipomaan erilaisia piirakoita tuoreista marjoista, kasviksista ja sienistä. Makea piirakka maistuu kahvin kanssa ja suolainen käy vaikka lounaasta. Hyvien ohjeiden avulla kesältä maistuvat piirakat syntyvät nopeasti ja helposti.
Kesä on ihanteellista aikaa loihtia kahvipöytään erilaisia piirakoita, kun sekä metsät että pensaat ovat täynnä tuoreita marjoja. Kesä onkin sekä makeiden että suolaisten piirakoiden sesonkiaikaa.
– Jo heinäkuussa saa tuoreita marjoja ja kasviksia, vaikka varsinainen satokausi alkaa loppukesällä. Toisaalta pakastimet varmistavat sen, että piirakoihin saa marjoja ympäri vuoden, toteaa Myllyn Parhaan viestintäpäällikkö Arja Savela.
Suu makeaksi marjoista
Piirakan pyöräyttämiseen ei välttämättä tarvita juhlia, vaan sillä saa pientä piristystä myös arkeen. Kesän ensimmäiset tuoreista marjoista tehdyt piirakat syntyvät helposti uusista mansikoista. Piirakan saa pöytään nopeasti, kun tekee pohjan valmiista taikinasta, esimerkiksi Kauramurotaikina sopii hyvin marjapiiarkoihin, sillä kauran kuitu imee marjojen kosteutta.
– Mansikoita ei kannata laittaa lainkaan uuniin, sillä ne muuttuvat kypsentäessä veteliksi. Piirakkapohjan voi paistaa ensin, ja laittaa sitten sen päälle tuoreita marjoja ja kermaa, rahkaa tai jäätelöä. Kokeile vaikka ihanaa Cookies Suklaamurotaikinaa piirakan pohjaksi.



