Kuolevan ihmisen ajatuksissa pelko on usein päällimmäisenä. Elämän parhaat muistot liittyvät läheisiin ihmisiin.
– Surullisinta ja hankalinta on valmistautuminen elämästä luopumiseen. Tulee monenlaisia pelkoja: onko kuolema vaikea, liittyykö siihen kipuja, tukehtuuko? Jääkö täysin toisten avun varaan? Lisäksi joutuu pohtimaan, miten ihmiset, joiden kanssa on viettänyt elämänsä, pärjäävät oman poismenon jälkeen.
Näin kuvailee Terhokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen muutoksia, joita ihmisessä tapahtuu, kun tämä tietää kuolevansa.
– Loppua kohti myös ihmisen sosiaalinen piiri supistuu. Kuoleva ei välttämättä halua olla tekemisissä juuri muiden kuin aivan läheisimpien kanssa ja kieltäytyy jäähyväisiä jättävien tuttavien vierailuista. Se on ihan tavallista, eikä siitä kannata loukkaantua.
Niin sanotusta normaaliudesta kiinni pitäminen on silti tärkeää kuolemankin lähestyessä.
– On vaikeaa, jos ihminen joutuu ikään kuin pelkästään tekemään kuolemaa niin, että koko muu elämä muuttuu jo, kun saa tietää kuolevansa. Saattohoidossa potilaita rohkaistaan tekemään ihan tavallisia asioita yhdessä perheen kanssa. Fyysisen kunnon kannalta on tärkeää pitää kiinni myös hygieniasta, syömisestä ja nukkumisesta.
Saattohoitopotilas viipyy osastolla keskimäärin pari viikkoa.
– Keskiarvo kuitenkin vääristää. Käytännössä osa on pari kuukautta, osa muutaman päivän. Potilaita on myös kotihoidossa, ja heidän kohdallaan saattohoito kestää pidempään – kuukausista jopa vuosiin.
