Näin keskosuus vaikuttaa lapsen koulumenestykseen

Hyvin ennenaikaisena syntyvät lapset kärsivät monista terveysongelmista ja kehityshäiriöistä, mutta tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella ne eivät välttämättä haittaa lasten koulun käyntiä. Osa lapsista pärjää jopa tavallista paremmin.

JAMA Pediatrics -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 1,3 miljoonan vuosina 1992–2002 syntyneen floridalaislapsen testituloksiin. Lapset testattiin 5–6 vuoden iässä, koulutien alussa sekä koulun aikana osana yleisiä arviointeja. Lapset olivat syntyneet raskausviikoilla 23–41.

Hyvin ennenaikaisena eli raskausviikoilla 23–24 syntyneistä lapsista 65 prosentin arvioitiin pärjäävän päiväkodissa normaalisti. Koulussa heidän menestyksensä oli johdonmukaisesti heikompaa kuin täysiaikaisena syntyneiden, mutta erot eivät aina olleet kovin suuria. Ero täysiaikaisena syntyneisiin myös pieneni, mitä vähemmän ennenaikaisena lapsi oli syntynyt.

Tulokset viittaavat siihen, että erittäin ennenaikaisena syntyneet lapset voivat pärjätä koulussa suhteellisen hyvin, vaikka he eivät aivan samalle tasolle muiden kanssa pääsisikään.

Osa lapsista voi vaikeista lähtökodistaan huolimatta olla jopa erityisen lahjakkaita. Tässä tutkimuksessa raskausviikoilla 23–24 syntyneistä kaksi prosenttia arvioitiin ikätovereitaan lahjakkaammiksi. Täysiaikaisista saman arvion sai keskimäärin kymmenen prosenttia.

Suomessa noin kuusi lasta sadasta syntyy ennenaikaisena eli ennen 37. raskausviikkoa. Ennenaikaisuus ja varsinkin huomattava ennenaikaisuus voi aiheuttaa muun muassa motorisia, kielellisiä ja kognitiivisia vaikeuksia, jotka voivat jatkua koko elämän.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Anna-Riitta synnytti kotona – lääkäri varoittaa riskeistä

Huomenta Suomessa keskusteltiin kotisynnytyksistä sellaisen omakohtaisesti kokeneen Anna-Riitta Kässin sekä Naistenklinikan osastonylilääkäri Mika Nuutilan kanssa.

Anna-Riitta synnytti kotona – lääkäri varoittaa riskeistä 7:49

Lue myös:

    Uusimmat