Näillä konkreettisilla vinkeillä eroon stressistä

Stressistä on tullut pakollinen paha nykyihmisen kiihkeätempoista elämää. Elämme jatkuvan paineen alaisina niin työ- kuin siviilielämässäkin, ja ajoittaisia stressaavia tilanteita on vaikea pakoilla jopa arkisissa rutiineissa.

AVAn myöhäisiltojen talk show'ssaan Steven Sabados ja Chris Hyndman keskustelevat tärkeästä aiheesta, stressinhallinnasta. Stressi voi olla henkistä tai fyysistä ja sen aiheuttajia löytyy lukuisia, elämäntilanteesta riippuen.

Stressistä ei ole kuitenkaan pakko kärsiä. Ohjeita stressinhallintaan Steven and Chris -ohjelmassa antaa asiantuntija Ronnie Nijmeh.

Ole elämäntilanteesi herra ja lue myös nämä Littlethingsmatter-blogin pitäjän Todd Smithin konkreettiset vinkit stressittömämpään elämään:

1. Älä ylikuormita itseäsi.
Oli kyse sitten työ- tai siviilielämästä, opi tuntemaan rajasi. Opettele sanomaan ei. Älä ota vastuullesi enempää, kuin tiedät pystyväsi hoitamaan.

2. Opettele ajanhallintaa.
Ajankäytön hallinta ja ajan varaaminen eri tehtävien hoitamiseen antaa sinulle paitsi mielenrauhaa myös tunteen siitä, että homma on hanskassa. Tämäkin taito on opeteltavissa. Aloita tekemällä pois alta pitkään siirtämäsi epämieluisa projekti.

3. Kirjoita asiat ylös.
On turha yrittää muistaa kaikkea, se vie turhaan energiaa. Kirjoita "to do" -listoja. Liimaa muistilappu jääkaapin oveen tai tietokoneen näyttöön. Lopettamalla asioiden tankkaamisen päähäsi säästyt paljolta stressiltä.

4. Suunnittele ja ole ajoissa.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan. On normaalia stressaantua kiireen keskellä, kun aikataulut venyvät ja myöhästelemme sovituista tapaamisista. Suunnittele päivän menot huolella, näin kunnioitat myös toista osapuolta.

5. Ennakoi ongelmatilanteet.
Tartu vaikeisiin asioihin ja ongelmallisiin tilanteisiin hyvissä ajoin, ennen kuin ne kasvavat valtaviksi ja räjähtävät käsiin. On parempi tarttua sarvista pientä härkää kuin odottaa, että perässä on kokonainen mylvivä lauma.

6. Älä stressaa pikkuasioista.
Iso osa päivittäisestä stressistä liittyy pieniin ja merkityksettömiin asioihin. Liikenneruuhka tai kassajonossa seisoskelu saavat verenpaineen nousemaan täysin suotta. Ota itseäsi niskasta kiinni ja lopeta vauhkoilu pikkuasioista, joihin et voi vaikuttaa.

7. Liiku, nuku riittävästi ja syö hyvin.
On tutkittu, että fyysinen aktiivisuus auttaa helpottamaan kehon oireilua stressaavissa elämäntilanteissa. Hyvä yöuni taas takaa kehon lisäksi mielen rentoutumisen ja levon. Myös terveellinen ruokavalio auttaa elimistöä taistelemaan stressin aiheuttamaa häiriötilaa vastaan.

8. Kokeile erilaisia rentoutumistekniikoita.
Jooga, meditaatio ja hengitysharjoitukset auttavat koko kehoa rentoutumaan. Säännöllisesti harjoitettuina ne auttavat vähentämään hermostuneisuutta ja stressiä, lisäävät henkisen tasapainon tunnetta ja paineensietokykyä.

9. Ajattele positiivisesti.
Sillä, millaisia ajatuksia sinulla on elämästä, on yllättävä merkitys henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiisi. Positiivisen elämänasenteen omaavilla stressiä esiintyy huomattavasti vähemmän kuin niillä, jotka ajattelevat asioista ensisijaisesti pessimistisesti.

10. Muista huumori!
Hymyile ja naura usein, se pitää stressin loitolla!

Steven & Chris mielenkiintoisine aiheineen AVAn myöhäisilloissa maanantaista sunnuntaihin noin klo 00.00.

(AVA)

Lähde: Littlethingsmatter.com

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat