Espanjan Rafael Nadal voitti tenniksen Ranskan avoimien mestaruuskilpailujen loppuottelussa Sveitsin Roger Federerin 1-6, 6-1, 6-4, 7-6 (7-4). Mestaruus oli 20-vuotiaalle Nadalille Ranskan grand slam -turnauksessa jo toinen, sillä hän voitti myös viime vuonna Roland Garrosin turnauksen.
Nadalin taidot massakentillä ovat hyvin tiedossa, sillä Roland Garros -voitto oli mallorcalaisnuorukaiselle ennätyksellinen, 60:s peräkkäinen massakentillä. Nadalin voittoa osattiin myös odottaa, sillä miesten välisissä kohtaamisissa espanjalainen on voittanut 24-vuotiaan Federerin kuusi kertaa ja Federer puolestaan Nadalin vain kerran.
Federerin rysty hukassa
Ottelu ei ollut aivan sellaista huipputennistä, mitä näiltä kahdelta supertähdeltä sopi odottaa. Nadal hermoili selvästi ensimmäisessä erässä, ja Federer puolestaan alkoi hyvän alun jälkeen tehdä melkeinpä urakalla helppoja virheitä.
Varsinkin toisessa erässä maailmanlistan ykköspelaajan Federerin peli oli täysin hukassa. Pahiten hänen pelissään tökki yhden käden rystylyönti pallojen lähtiessä vähän sinne sun tänne. Koko ottelussa Federerille kirjattiin 51 helppoa virhettä, kun tarkemmin pelannut Nadal missasi pelattavan pallon vain 28 kertaa.
Epätasainen ottelu
Ottelun alku oli täysin Federerin hallinnassa. Ensimmäisessä syöttövuorossaan Nadalilla oli kyllä kaksi murtopalloa, mutta hyvä vire ei kestänyt sen pidempään. Federer mursi heti toisessa pelissä Nadalin syötön ja eteni 37 minuutissa 6-1-erävoittoon.
Federerin todella huonosti pelaamassa toisessa erässä Nadal mursi heti toisessa pelissä Federerin syötön. Espanjalainen piti viidennen pelin antamatta sveitsiläiselle pistettäkään ja vei erän helposti 6-1.
Kolmas erä oli ottelun tasaisin. Neljännessä pelissä Federerillä oli peräti neljä murtopalloa, mutta Nadal hallitsi hermonsa. Vasurina pelaava Nadal otti riskejä syötöissään ja onnistui tarkoilla ykkösillään yllättämään sveitsiläisen kahdesti. Ahdinkopelin jälkeen Nadal sai voimia lisää, mursi Federerin syötön viidennessä pelissä ja eteni 6-4-voittoon.
Neljännessä erässä Federerin alavireinen peli jatkui, kun Nadal mursi heti alussa vastustajan syötön. Kova taistelija Federer ei antanut kuitenkaan periksi, vaan tasoitti 5-5:een ja 6-6:een. Tie break -palloissa Nadal pelasi selvästi taitavammin. Ensimmäinen ottelupallo riitti, kun Nadal päätti ottelun 7-4 tie break -voittoon.
Roland Garros on hankala
Roger Federer on uransa aikana voittanut kaikki kolme muuta grand slam -sarjaan kuuluvaa turnausta, mutta ei Ranskan avointa mestaruutta. Nyt hän tavoitteli sitä ja kaikkiaan kahdeksatta grand slam-voittoaan tosissaan, mutta toisin kävi.
Nähtäväksi jää, kuinka monta vuotta vasta ammattilaisuransa alussa oleva Nadal hallitsee punaisia massakenttäareenoita. Tällä hetkellä hänelle ei näy vakavasti otettava haastajaa.
Pahimpana vastustajanaan Nadal pitää juuri Federeriä.
- Hän on mahtava pelaaja ja antaa aina kovan vastuksen. Ei tämä voitto helpolla tullut, vakuutti 940 000 euroa turnausvoitostaan kuitannut Nadal.
Tenniksen Ranskan avointen mestaruuskilpailujen loppuottelut vuosina 1996-2006:
2006: Rafael Nadal-Roger Federer 1-6, 6-1, 6-4, 7-6 (4).
2005: Rafael Nadal-Mariano Puerta 6-7 (6), 6-3, 6-1, 7-5.
2004: Gaston Gaudio-Guillermo Coria 0-6, 3-6, 6-4, 6-1, 8-6.
2003: Juan Carlos Ferrero-Martin Verkerk 6-1, 6-3, 6-2.
2002: Albert Costa-Juan Carlos Ferrero 6-1, 6-0, 4-6, 6-3.
2001: Gustavo Kuerten-Alex Corretja 6-7 (3), 7-5, 6-2, 6-0.
2000: Gustavo Kuerten-Magnus Norman 6-2, 6-3, 2-6, 7-6 (6).
1999: Andre Agassi-Andrei Medvedev 1-6, 2-6, 6-4, 6-3, 6-4.
1998: Carlos Moya-Alex Corretja 6-3, 7-5, 6-3.
1997: Gustavo Kuerten-Sergi Bruguera 6-3, 6-4, 6-2.
1996: Jevevgeni Kafelnikov-Michael Stich 7-6 (4), 7-5, 7-6 (4).
(MTV3-STT-Reuters-AFP)