Myrskytuhojen korjaus etenee

Sähkövikojen korjaustöitä on määrä jatkaa läpi yön. Pahinta jälkea eilen riehunut myrsky sai aikaan Pirkanmaalla, Etelä-Savossa, Länsi-Uudellamaalla ja Hämeessä. Sähköt olivat eilisillan ja yön aikana poikki kaikkiaan noin 40 000 kotitaloudelta.

Eilisen myrskyn jälkien korjaus jatkuu edelleen osassa maata. Ilman sähköä on vielä joitakin satoja kotitalouksia lähinnä Kanta-Hämeessä. Sähkövikojen korjaustöitä on määrä jatkaa läpi yön.

- Pääosa vioista on saatu tämän päivän aikana korjattua. Muutamia pienjänniteverkon vikoja jää vielä huomisen puolelle, kertoi käyttöpäällikkö Markku Vänskä Vattenfallilta illalla.

Pahimillaan eilisen myrskyn jäljiltä oli sähköt poikki kymmeniltätuhansilta kotitalouksilta erityisesti Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla ja Savossa.

Suurin osa sähkövioista saatiin kuntoon jo viime yön aikana, mutta Vattenfallin asiakkaista oli vielä varhain aamulla sähköttä 7000-8000 kotitaloutta. Vielä päivällä oli pimeänä muutamia satoja talouksia Lammin ja Janakkalan välillä Kanta-Hämeessä.

Fortumin alueella sähköt puuttuivat eilen tuhansilta kodeilta, ja tänään aamukuudelta katkoksista kärsittiin vielä 300-400 taloudessa. Iltaan mennessä valot oli saatu syttymään lähes kaikkialle. Päivän mittaan tuli vielä joitakin yksittäisiä ilmoituksia puuttuvista sähköistä.

- Varmaan niitä, jotka ovat käyneet nyt mökillä tai tulleet kotiin reissusta, arveli käyttöpäällikkö Jörgen Dahlqvist Fortumilta.

Itä-Suomessa viat saatiin pääosin korjattua päivän mittaan. Atro Oy:n ja Suur-Savon Sähkön alueilla katkoista kärsi varhain aamulla noin parisataa taloutta.

Lapissa oli aamupäivällä vielä satoja talouksia pimeinä, mutta iltapäivään mennessä sähköt oli saatu palautettua lähdes kaikkiin talouksiin.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 27.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat