MyPa kasvatti sarjajohtoaan jalkapallon Veikkausliigassa, kun se ylsi sunnuntaina 3-1- vierasvoittoon AC Allianssista. MyPan voittomaalin iski Tero Karhu 79. peliminuutilla. MyPa on jo seitsemän pisteen karkumatkalla toisena olevaan HJK:hon.
MyPa siirtyi 1-0-vierasjohtoon brassikärki Adrianon maalilla 24. minuutilla, mutta isäntien Chris Cleaver tasoitti kolmetoista minuuttia myöhemmin. Vaihdosta kentälle tullut Karhu kuitenkin masensi vantaalaiset yksitoista minuuttia ennen loppua 2-1-maalilla. Adriano pääsi vielä tekemään illan toisen osumansa aivan ottelun loppuhetkillä.
Turun Inter jatkaa kärjen takana vahvassa vireessä. Turkulaiset nousivat sunnuntain 3-2-kotivoitolla KuPS:sta liigassa jo kolmanneksi. Inter on vain pisteen toisena olevaa HJK:ta perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena.
Tampere United haki sunnuntaina niukan 1-0-vierasvoiton Rovaniemen Palloseurasta. Tamperelaisten voittomaalin iski Jussi Kujala 83. minuutilla.
Tamperelaiset pysyivät voitolla vielä mukana mitalitaistossa. RoPS:n asema putoamistaistelussa sen sijaan heikkeni entisestään.
Muissa illan otteluissa IFK Mariehamn paransi asemiaan liigan peräpäässä 2-0-kotivoitolla FC KooTeePeesta, FC Lahti voitti kotonaan TPS:n 1-0 Rafaelin maalilla ja jumbojoukkue TP-47 yllätti Jaron Pietarsaaressa 2-0-lukemin.
Jalkapallon Veikkausliiga, sunnuntai:
RoPS - Tampere U 0-1 (0-0)
AC Alllianssi - MyPa 1-3 (1-1)
FC Inter - KuPS 3-2 (0-1)
FC Lahti - TPS 1-0 (0-0)
FF Jaro - TP-47 0-2 (0-0)
IFK Mariehamn - FC KooTeePee 2-0 (1-0)
MyPa 21 14 5 2 40- 14 47 HJK 21 11 7 3 36- 22 40 Inter 20 11 6 3 32- 13 39 Haka 22 9 11 2 36- 16 38 Tampere U 19 10 6 3 28- 16 36 FC Lahti 23 10 4 9 35- 34 34 Allianssi 22 6 10 6 27- 35 28 KooTeePee 22 7 6 9 31- 38 27 IFK Mariehamn 21 6 5 10 23- 29 23 TPS 21 6 4 11 21- 30 22 KuPS 22 6 4 12 25- 40 22 Jaro 22 5 6 11 17- 26 21 RoPS 22 3 7 12 18- 42 16 TP-47 22 4 3 15 18- 32 15 Seuraavat ottelut: 14.9. Tampere U-IFK Mariehamn, TPS-RoPS, HJK-Inter 17.9. FC Lahti-HJK, 18.9. Tampere U-MyPa, RoPS-TPS, Haka-IFK Mariehamn, KuPS-Allianssi, KooTeePee-Jaro, TP-47-Inter.
(MTV3)
Veikkausliigan tulokset ja sarjataulukko MTV3:n Tulospalvelussa.