Muumioopperan paluu

Liki 30 vuotta sitten kantaesityksensä saanut Ilkka Kuusiston Muumiooppera on kestänyt aikaa ja nyt Muumit nähdään Turun kaupunginteatterissa.

Turun kaupunginteatterin Muumi-oopperatulkinnan vahvuutena on laaja yhteistyö - mukana on myös oopperayhdistyksen sekä konservatorion ja taideakatemian musiikinopiskelijoita. Koko perheen musiikkisatu Valoisa maailma saa ensi-iltansa Turussa ylihuomenna perjantaina.

Ooppera perustuu Tove Janssonin tarinaan Vaarallinen juhannus ja libretto on kirjailijan oma. Tulkinta on tätä päivää, sillä näyttämöllä on ammattilaisten lisäksi musiikinopiskelijoita.

-Olemme lukeneet näitä teoksia, ja niissä on periaatteena elämänfilosofia elämänmyönteisyys, tai miksikäs sitä luonnehtisi. Tämä perustuu semmoiseen hyvässä mielessä arkipäiväisyyteen, joka liittyy Tove Janssoniin, tuumii Muumiopperan ohjaaja Ville Sandqvist.

"Muumimamma" Tiina Sinkkonen puolestaan kuvaa Muumioopperan tekoa mukavaksi prosessiksi. -On kiva tehdä tällaista hyväntuulista teosta, jossa on monia kivoja vivahteikkaita asioita ja joita käsitellään mukavalla tavalla. Jos arkipäivän mukavuus ei ole kiireen keskellä aina tuttua, niin ihan tuttua ei ole oopperassa käyminenkään. Uuteen kokemukseen voi lainata lainata avoimen asenteen muumeilta, kertaa Sinkkonen Muumien filosofiaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat