Museojuna Ukko-Pekka sytytti kolme maastopaloa – sammustustyöt viivästyttivät muuta junaliikennettä useiden tuntien ajan

Museojuna Ukko-Pekan epäillään sytyttäneen kolme maastopaloa eilen Ylä-Savossa.

Sonkajärven palomestari Antero Oikarinen kertoo MTV Uutisille, että kolme erillistä maastopaloa syttyi Sukeva–Iisalmi-välisellä rataosuudella sen jälkeen, kun Ukko-Pekka oli kulkenut siitä.

– Alustavan tiedon mukaan jossakin vaunussa olisi ollut laakerivika, josta palo on lähtenyt.

Pohjois-Savossa oli myös eilen voimassa metsäpalovaroitus.

Sammutustyöt viivästyttivät junaliikennettä

Oikarisen mukaan paloalueet sijaitsivat noin 15 kilometrin matkalla. Sammutustöissä kesti muutama tunti.

– Lähempänä Iisalmea olevan palon sammuttamisessa jouduimme katkaisemaan junaliikenteen parin tunnin ajaksi.

Asiasta myös uutisoineen Savon Sanomien mukaan tulipalot viivästyttivät Oulusta Helsinkiin matkannutta Intercityä kaksi ja puoli tuntia, sekä Helsingistä Ouluun kulkenutta reilun tunnin.

Lehden mukaan museojuna kulki eilen Kainuun Kontiomäeltä Kouvolaan.

Tapauksesta uutisoi aiemmin Kainuun Sanomat.

Oikaisu 15.6. klo 12.02: Päivitetty jutun kuvaksi oikea Ukko-Pekka.

Lue myös:

    Uusimmat