Onnettomuuden taustalla oli paloaran materiaalin kuljetus junassa.
Höyryveturi Ukko-Pekan vaunun tulipalo syttyi todennäköisesti veturin savupiipusta tulleista kipinöistä. Kipinät sytyttivät polttopuilla lastatun umpivaunun tuleen tuulen ja ajoviiman vaikutuksesta, toteaa Onnettomuustutkintakeskus alustavassa tutkintaraportissaan.
Museojunan vaunu syttyi palamaan 11. kesäkuuta iltapäivällä aiheuttaen laajaa häiriötä rautatieliikenteelle. Häiriö kesti seuraavaan aamuun asti. Onnettomuus tapahtui Helsingin ja Lahden välisellä rataosuudella Mäntsälässä Haarajoen juna-aseman lähellä.
Otkesin raportin mukaan palosta ei aiheutunut henkilö- tai ympäristövahinkoja.
Vaunu paloi lähes täysin
Haarajoen asemalla junan henkilökunta tarkasti suunnitellusti veturin ja junan ensimmäiset vaunut ulkopuolelta, toteaa Otkes raportissa.
Videomateriaalin perusteella Haarajoelta lähdettäessä junassa ei ollut havaittavissa mitään poikkeavaa. Veturinlämmittäjä havaitsi hieman ennen viittä iltapäivällä junassa toisena olleessa umpivaunussa liekkejä, jolloin kuljettaja pysäytti vaunun.
Junan henkilökunta katkaisi junan palavan vaunun takaa, ja veturinkuljettaja siirsi veturin ja kaksi ensimmäistä vaunua turvallisen etäisyyden päähän muusta junasta.
Henkilökunnan tekemällä alkusammutuksella ei ollut vaikutusta paloon, joka levisi nopeasti koko vaunuun. Tuli ehti levitä myös junan ensimmäisenä vaununa olleen avovaunun lankutukseen ja siinä oleviin kahteen suursäkkiin hiiliä.
Pelastuslaitos saapui paikalle hieman ennen puoli kuutta ja sai avovaunun palon sammumaan, mutta umpivaunu ehti palaa lähes kokonaan. Eteläisen ja pohjoisen raiteen ajojohtimet vaurioituivat liekkien lämmön vuoksi.
Pelastuslaitos evakuoi 32 ihmistä junasta. Matkustajien evakuointia hankaloitti Otkesin mukaan jyrkkä ratapenkka ja se, että junan pysähtymispaikka oli osaksi sillalla.
Paloaran materiaalin kuljetusta harkittava
Onnettomuuden taustalla oli Otkesin mukaan paloaran materiaalin kuljetus junassa.
Savua ja kipinöitä ei voi Otkesin mukaan höyryjunaliikenteessä välttää, sillä ne kuuluvat asiaan. Otkes kuitenkin kehottaa harkitsemaan paloaran materiaalin kuljetuksen tarvetta junassa, huolehtimaan veturin kunnossapidosta ja kiinnittämään polttoaineen laatuun huomiota.
Veturin varsinaisena polttoaineena käytetään ajossa hiiltä, mutta ennen ajoon lähtöä tapahtuvassa ylöslämmityksessä käytetään polttoaineena puuta, jota kuljetetaan junassa resurssisyistä.
Poltettava puutavara oli lastattu Ukko-Pekan tapauksessa kahteen umpivaunuun ja hiilet avovaunuun.
Höyryveturin liikennöinti aiheutti 10.–11. kesäkuuta kolme maastopalohälytystä. Ne olivat raportin mukaan suhteellisen pieniä ja rajattuja. Kuivana aikana höyryveturiliikenne aiheuttaa melko usein maastopaloja, toteaa Otkes.
Juttua on päivitetty kauttaaltaan lisätiedoilla kello 11.39.
Uusimmat
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
Lataa lisää