Murtunut äiti kertasi oikeudessa 3-vuotiaan tyttärensä viime hetkiä: "Näin miehen lyövän tyttöä viimeisen kerran veitsellä päähän"

Syyttäjä Jukka Haavisto Porvoon puukotuksesta:"Erityisen raaka ja julma tekotapa" 2:49

– Samalla kun viitoin poliisia paikalle, näin että jotain tapahtui. Näin, että lasta lyötiin veitsellä, mustiin pukeutunut surmatun pikkutytön äiti kertoi oikeussalissa dramaattisista hetkistä porvoolaisessa leikkipuistossa viime marraskuussa. 

Paikalla oikeudenkäynnissä on ollut rikostoimittaja Jarkko Sipilä. Katsovideolta Sipilän ja syyttäjän kommentit.

Ääni murtui muutamaan otteeseen, mutta tarina eteni johdonmukaisesti.

Porvoon oikeustalossa 39-vuotiasta miestä syytetään tyttärensä murhasta. Mies löi lasta kolmasti päähän Fiskarsin lihaveitsellä, jonka terän pituus on 14 senttiä.

Mies kiistää murhan, mutta myöntää tapon.

Tänään iltapäivällä salissa kuultiin tapetun tytön äitiä.

Poliisin esitutkintamateriaalista löytyy järkyttävää kuvamateriaalia veriteosta. Video ei sovellu herkille!

EI HERKILLE: Porvoon leikkikenttäsurman järkyttävät kuvat julki 0:28

Mies kontrolloi vaimonsa tekemisiä

Nainen ja ranskalaismies tapasivat 2008 Pariisissa ja muutaman vuoden päästä muuttivat Porvooseen. Lapsi syntyi toukokuussa 2014.

Ongelmat alkoivat vähän sen jälkeen. Karibian saarelta kotoisin oleva mies halusi kontrolloida vaimon tekemisiä.

– En saanut mennä mihinkään.

Muitakin ongelmia oli ja avioero seurasi talvella 2017, mutta mies ei halunnut muuttaa asunnosta. Nainen haki miehelle häädön, mitä mies ei olisi halunnut noudattaa. Lopulta mies lähti.

Mies kaappasi lapsen Karibialle

Tapaamiset eivät sujuneet äidin toivomalla tavalla. Lapsi oli useita kertoja miehen kanssa yön poissa kotoa vastoin äidin tahtoa.

Kesäkuun alussa mies kaappasi lapsen Karibialle. Äiti liikuttui kertoessaan puheluista kaapatun tytön kanssa. Heinäkuussa äiti haki tytön takaisin.

Vainoaminen jatkui. Nainen sai elokuussa tappouhkauksen, kun huoltajuusoikeudenkäynti läheni. Nainen haki lähestymiskieltoa.

Äiti ja lapsi pakenivat turvakotiin

Kun tytön huoltajuus määrättiin syyskuussa oikeudessa äidille, he joutuivat hakemaan turvaa turvakodista.

– Mies soitti heti ensimmäisenä päivänä jatkuvasti.

Syyskuussa mies tunkeutui naisen ja tytön asuntoon näiden ollessa poissa. Mies oli piiloutunut sängyn alle. Mies poistui vasta poliisin tultua paikalle.

Mies nappasi tyttären mukansa

13. marraskuuta äiti oli viemässä tyttöä päiväkotiin.

– Ennen kuin astuin talosta ulos, katsoin lasiovesta oikealle ja vasemmalle. En nähnyt mitään.

Äiti kertoi kävelleensä 20 metrin matkan autolleen ja laittaneensa laukkunsa autoon. Mies tuli takavasemmalta ja nappasi tytön syliinsä. Lapsi alkoi itkeä.

– Se tapahtui todella nopeasti. Sen huomasin, että hän oli todella jännittynyt.

– Hän sanoi jotain tytölle, johon tämä vastasi "okei, okei".

Mies ilmoitti, ettei ollut nähnyt lastaan pitkään aikaan ja kertoi vievänsä tytön puistoon. Nainen oli sanonut, että nyt mennään päiväkotiin.

Äiti seurasi miestä ja lasta leikkipuistoon

Mies lähti kävelemään poispäin tyttö sylissään. Kaksi naapuria tuli paikalle. Nainen sai puhelimen applikaatiolla yhteyden hätäkeskukseen. Paikalle hälytettiin poliisipartio.

Matkalla puistoon nainen ja naapuri pohtivat olisiko mies matkalla autolleen ja ajaisi pois.

– Puistossa hätäkeskus pyysi minua ohjaamaan poliisiauton paikalle.

– Samalla kun viitoin poliisia, näin vasemmalla, että jotain tapahtui.

"Näin miehen lyövän tyttöä veitsellä päähän"

Mies paiskasi lapsen maahan.

– Poliisi sanoin minulle miehen lyövän. Huomasin, että siinä oli veitsi.

– Toinen naapureista yritti mennä väliin. Poliisit juoksivat paikalle. Näin miehen lyövän tyttöä viimeisen kerran veitsellä päähän. Sen jälkeen poliisi taklasi miehen pois lapsen päältä.

Nainen ei kyennyt enää jatkamaan, jolloin hänen asianajajansa Markku Fredman ilmoitti, että asia tuli käsiteltyä. 

Lue myös:

    Uusimmat