MTV Uutisten kysely: Vain joka kymmenes pitää hallituksen roolia talouskasvussa merkittävänä

Kysely: Talouskasvu vain osin hallituksen ansiota 1:59

MTV Uutisten teettämän kyselyn mukaan noin joka kymmenes suomalainen kokee hallituksen toimet merkittäväksi tekijäksi vahvassa talouskasvussa.

Selvän enemmistön, 63 prosentin, mukaan hallituksella on ollut taloustilanteeseen vähän tai jonkin verran vaikutusta. Viidennes vastaajista ei pidä kasvua hallituksen ansiona.

Ekonomistien mukaan pohja vahvalle talouskasvulle on tullut maailmalta. Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Heleniuksen mukaan kilpailukykysopimus on tullut hyvään aikaan suhdannemielessä.

– Enemmän taustalla vaikuttaa kuitenkin globaalisuhdanne ja hyvä rakentamisen suhdanne. 

Myös OP:n pääekonomisti Reijo Heiskasen mukaan suhdannekehitys näyttelee talouskasvussa hallitusta suurempaa roolia. 

– Myös hallituksella on ollut myönteinen vaikutus talouskasvuun, on muun muassa tehty kilpailukykysopimus sekä kehitetty työmarkkinoita. 

Puoluetaustalla vaikutusta

Merkittävimpänä hallituksen taloustoimet kokivat yli 55-vuotiaat. Lapissa neljännes vastaajista pitää hallituksen roolia talouskasvussa suurena, kun taas Itä-Suomessa vastaava luku on vain viisi prosenttia. 

– Varmastikin puoluetausta vaikuttaa kyselyn vastauksissa, Heiskanen arvelee. 

Lue myös:

    Uusimmat