MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
Friends Arena täpötäynnä, toteaa keikkaa paikalla todistava MTV Uutisten kulttuuritoimittaja Visa Högmander.
Maailmantähti Taylor Swift Tukholman Solnassa viikonloppuna kolmena iltana. Lippuja on myyty yhteensä hurjat 200 000 kappaletta.
Keikkaa paikalla todistava toimittaja Visa Högmander toteaa, että suuren osan paikalle tulleesta yleisöstä muodostavat arviolta 20-30-vuotiaat naiset. Yli 40-vuotiaita on yleisössä lähinnä lapsiensa kanssa.
Högmanderin mukaan Friends Arena on kuin hornankattila vain hetki ennen keikan alkua ja meininki on katossa.
– Areena on valtava. Kimaltelevaa asustetta on paljon. En ole varmaan ikinä nähnyt yhtä paljon selfieitä ottavaa jengiä, en edes Flowssa.
Högmanderin mukaan maksupäätteet toimivat sisällä vaihtelevasti, mutta siitä hän ei yllättynyt.
– Näitä ongelmia on megakonserteissa aina. Ennakko-olut jäi väliin.
Swiftin keikat ovat vaatineet myös Ruotsin viranomaisilta erityistoimia. Högmander kertoo, että se näkyi myös katukuvassa.
– Aseistettuja poliiseja näkyi kävelymatkan varrella Solnan juna-asemalta stadionille.
Katso yläpuolelta, miltä Friends-areenan sisällä näyttää vain hetki ennen keikkaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää