MTV Uutiset kysyi sosiaalisessa mediassa, miksi suomalaiset käyttävät tai eivät käytä suojamaskeja – näin seuraajat vastasivat: "En halua, että minusta saadaan vainoharhainen vaikutelma"

MTV Uutisten kysely Instagramissa kertoo, että syitä suojamaskien käyttämättömyyteen on useita.

Instagramissa suurin osa MTV Uutisten seuraajista ilmaisi, että ei käytä suojamaskia arjessaan. Syynä tähän on muun muassa kiusatuksi tulemisen pelko, suojamaskien hinta ja ristiriitaiset tiedot viranomaisten suosituksista.

– Tieto on ristiriitaista. Olen kahden vaiheilla.

– Noudatan THL:n suosituksia eli en käytä maskia.

– Liian kallis, ei työttömällä ole varaa sellaiseen.

– En käytä maskia negatiivisten ennakkoasenteiden vuoksi.

– En käytä maskia, koska kukaan muukaan ei käytä, enkä halua, että minusta saadaan vainoharhainen vaikutelma, MTV Uutisten seuraajat luettelivat.

Lisäksi osa seuraajista ei nähnyt suojamaskin käytössä hyötyä. Osa kokee, että turvaväli ja käsienpesu on riittävää. Myös hengittämisen vaikeus koettiin syynä olla käyttämättä maskia.

"Turvallisempi maskilla kuin ilman"

Osa seuraajista kuitenkin ilmaisi käyttävänsä suojamaskia esimerkiksi työssään tai suojatakseen ympärillä olevia ihmisiä.

– Käytän maskia vain riskiryhmien läheisyydessä, suojaan heitä.

– Käytän maskia, koska minä ja isäni kuulumme riskiryhmään ja sairastamme astmaa.

– Turvallisempi maskilla kuin ilman.

– En vapaalla, mutta töissä. Ei sen kanssa saa happea kunnolla ja visiiri aiheuttaa päänsärkyä.

Lue myös: 


Lue myös:

    Uusimmat